— Kuuluu se vai nii paljo, jotta jonses pirä tussua soukemmalla, niin otan ja täräytän jotta vissisti onkin knapis.
— Säkö? — kysyy se leviäsuunen miäs.
— Mä! — sanoo se toinen ja väänti päätä.
Silloon aukaasi se leviäsuunen kitansa oikeen koko pituurelta n’otta korvihi asti.
Ja samas kans flinahutti se toinen miäs nii poskelle jotta het oli leuvat sijooltansa.
— Viäläkös pullikoottet siinä? — kysyy, eikä se toinen saattanu muuta ku vähä toista suupiältä flänkyttää.
— Vai viälä irvistelet? — karjaasi miäs ja otti ja paukahutti toisen kerran poskelle — n’otta leuka loksahti takaasin tiloollensa!
Siinä se tapahtuuki se onnettomuus. Muutoonhan s’oliski menny kovasti hyvin. Miähen kiäli jäi hampahien välhin ja pala kiälenpäästä pois!
Miähille tuli hätä.
Yhres lährettihin tiakonissan tuvalle, jok’on siinä aivan likillä. Lyäjä otti kiälenpalan maasta, käärii tarkasti paperihin, toi tiakonissalle ja kovasti pyyti, jotta se neuloos sen kaverin kiälenkantuumihin takaasi kiinni.