Kattelivat suu auki ja kyselivät jotta:
— Kumpi se nuasta on meirän isä, ku n'oon niin saman näköösiä, jottei silmiäkää eroota?
Jokiranthan piti taluttaa, pestä ja liottaa vähä mones veres ennenkö tunnettihin.
* * * * *
N'otta sama sisu se luamakunnas jyllää nii ihmisis ku elukooski, jos n'oon tervestä ja oikiaa laija. Miäs s'oon kukkoo ku se siksi tuloo, ja oikia miäs se vasta kukkoo onki.
JUPIAASEN KUALEMANLOUKKU.
Mull' olis yks nöyrä pyyntö esitettävänä Vaasan kaupungin poliisimestarille. Ei omasta pualestani, ku mun hyvän ystäväni Eljas Jupiaasen pualesta, joka asuu Vöörinkaupungilla.
Niinkus kaikki tiärättä, on täälä Vaasas Pitkälläkarulla surullisen kuulunsa rautatiän ylikäytävä, ainua paikka, josta kuljethan n.s. Vöörin kaupunginosahan. Tuata turmanpaikkaa sanothan täälä monestakin syystä »Kualcmanloukuksi».
Eljas Jupiaane tuli taas yhtenä päivänä mun tyä tukka pörrös, takki krutus ja olkia seljäs, niinku ainaki miäs, jok' on viättäny yänsä putkas.
Epätoivoosena se seliitti jotta: