Siälä hiataplasilla sitä ny onki kuhinaa. Satoja miähiä kaivaa ja kavertaa monttua, survoo hiataa rautakangilla irti ja menöövät ku myyrät maan ala, josta kuarma toisensa perhän lähtöö liikkeelle.
Pakkaa siinä tulemhan, ku kiirus on, vähä kahinootaki jotta:
— Mitä sulla mun kruuvasnani on tekemistä? Eikä tämä teiränkyläästen hiatapaikkaa ookkaa, jotta pysy vähä kaukempana, elikkä mottaan tualla lapiolla n’ott’ oot päätäs lyhee ku kotias tuut.
Mutta niin kiirus siin’on jottei kerkiä paljo lyämhänkää, ku vai sais pian kuarmansa täythön ja lisää hakemhn.
— Ja sitte ku ne ripottaa nua toiset tuata hiataa viälä tiällekki, jottei tahro reki luistaakkaa. Siinäki pitää manata tullen mennen.
Ja ku pakkaa kamppehekki menhön siinä kiiruhus sekaasinsa, niinku Vääränloukon isäntään täs menhellä viikolla. N’oli kans hiki hatus punnastanhet yhtehööses hiatakruuvas ja mitäs ollakkaa, nii hairasivat samhan rautakankhen kiinni ja rupesivat hokohon jotta:
— Täm’on mun!
— Ei ku mun se on!
— Ei ookkaa!
— Oo-ompas!