— Jopa minä olen sitä ajatellutkin, että saapas nähdä, saako
Varsanniemi Hantin Karoliinan pojasta ihmisen. Nyt se on nähty — —
Nakkasivat nenäänsä ja vetivät sormensa pois pelistä.
Olikin oltu jonkinlaisessa epävarmuudessa, että miten se Masa oikein oli otettava ja mikä se oikein oli. Nyt ei enää tarvinnut olla epävarma. Samanlainenhan se näkyy olevan kuin kaikki muutkin sellaiset. Saa vain ruveta katsomaan, ettei tuo silmille hyppää.
Masa jäi siis edelleenkin Varsanniemeen.
— Mutta rippikoulua kauemmaksi en minä sitä pidä. Enkä enää sen asioihin itseäni sekota. Saa minun puolestani olla ja tulla ja mennä niinkuin tahtoo, sanoi isäntä, sylkäisi ja käänsi selkänsä sinne ovenpuolisänkyyn päin, jonka puolella Masa tavallisesti lueskeli, kun ei toimissa ollut.
Masa jäi yksin maailmaan. —
Kun sai itse olla rauhassa, niin antoi muidenkin olla. Pilkkasanoihin ja härnäilemisiin vastasi vihaisilla silmäinväläyksillä. Mutta jos joku käsin otti kiinni, niin silloin iski vastaan käsin, jaloin ja hampain. Suuremmiltaan sai ja pienemmilleen antoi selkään. Välillä murjotti omaan kuoreen sulkeutuneena.
— On kuin mikäkin mörrikkä. Niinkuin karhu, sanoivat ihmiset ja lapsiaan varoittivat, että antakaa sen olla rauhassa. Älkää olko huomaavinanne vaikka se mitä tekisi. Mutta jos kimppuun käy, niin kyllä minä — — —
Kaikki tietysti eivät voineet antaa Masan olla rauhassa. Heidän täytyi saada härnätä häntä ja haukkua milloin ruoti-Masaksi, ruotipaapaksi, karmankeliksi, kunnankarooksi, pitäjänpässiksi ja milloin miksikin. Ja kun ei pelkällä sanomisella saatu Masaan vaikutetuksi, niin käytiin käsin kiinni. Silloin Masa aina maksoi luonnossa. Ja niin pysyi ainainen "korkeajännitys" Masan ja kylän muiden poikain, sekä heidän välityksellään hänen ja poikain vanhempain välillä.
Koulussa jännitys harvemmin pääsi purkautumaan teoiksi. Siellä opettaja, aina kun yhteenottoja sattui, otti selvän kahnauksen syistä, jolloin tavallisesti selvisi, että alkusyy oli muualla eikä Masassa. Ja rangaistukset lankesivat sen mukaisesti.