— Hoo — sai isäntä vain sanotuksi ja jäi pitkästi katsomaan Masaan.
Sen enempää ei siitä puhuttu sillä kertaa. Eikä Masa myöskään pois lähtenyt. Mutta oikeaa sopua ei siitä enää tullut. Isäntä rupesi "piloillaan vain", niinkuin hän itse sanoi, "tekemään kiusaa sosialisteille" ja salaa järjesteli työt niin, että Masa joutui tekemään aina vähintäin yhtä paljon kuin joku toinen. Menikin joku päivä, ettei Masa päässyt selville mitä tekisi. Mutta sitten hän eräänä iltana hevosten viennistä tullessaan sattumalta kuuli, kun isäntä naapurin isännälle naureskeli, että "hän pani sosialistinkin tekemään työtä". Ja isäintäin ohi mennessään hän huomasi heidän merkitsevästi katsovan häneen.
— Etpäs pannutkaan, ilkkui Masa hammasta purren itsekseen.
— Etkä jumaliste panekaan! vannoi puoliääneen ja viskasi suitset avoimesta tallinovesta sisään vähääkään katsomatta minne ne osuivat. Ei vienyt naulaan, niinkuin aina ennen.
Nyt tuli isännän vuoro ällistyä ja joutua neuvottomaksi. Masa alkoi silminnähtävästi tahallaan ja tarkoituksellisesti hutiloida ja venkkailla työssään. Milloin vähän vain päällisin puolin hotaisi osalleen asetetun työn, milloin jätti osan siitä suorastaan tekemättä. Ja aina teki edes hieman toisin kuin tiesi isännän tahtovan.
Isäntä turvautui käskijävaltaansa. Alkoi komentaa Masaa että: sun pitää mennä sinne ja sinne, ja tehdä siellä se ja se työ sillä ja sillä tavalla.
— Ja se pitää tehdäkin niinkuin minä sen sanon, varmensi aina määräyksensä.
Masa hymyili kurillista hymyä ja teki aina jonkunverran toisin kuin isäntä käski. Ja kun isäntä alkoi "ottaa tappionsa takaisin" venyttämällä työpäivää, alkoi Masa seisoskella ja vihellellä ja kysellä:
— Aijotaanko työ tehdä kaikki nyt tänä päivänä?
Äkä kasvoi molemmilla puolilla.