— Minä en ole koskaan pyytänyt teillä olla, vastasi Masa. Väkisin minut on teille tuotukin. Mutta väkisin ei minua tarvitse teiltä pois viedä. Minä menen vapaasti ja pää pystössä menenkin, jatkoi, otti takkinsa ojan reunalta ja läksi menemään pois päin.
— Hyvästi, sanoi vielä ilkkuen.
— Shosialisti, tuhahti isäntä.
— Phorvari, tuhahti Masa.
Ensi kiivaudessaan aikoi Masa mennä sen tien. Mutta kylätielle tultuaan kääntyikin kylään päin. Ja kylään tultuaan poikkesi maantieltä Varsanniemen kujalle, olematta itsekään selvillä, mitä varten sille poikkesi. Pihassa ei ollut ketään. Mutta emäntä voi tulla milloin tahansa, älysi Masa ja pujahti talliin. Sieltä kiipesi tallin ylisille ja asettui makaamaan heinäin päälle. Makasi pitkän aikaa ja tuijotti kattoon, jonka rimalautain reunoissa kuivuneet parkkisoirot siirottivat.
— Jahas! sanoi vihdoin havahtuen. Mitäpäs siinä nyt muu on keinona kuin kilometritehtaalle lähtö. Vääntäytyi seisaalleen ja tuli alas talliin. Kuunteli ja kurkisteli, mutta ei huomannut mitään vaarallista. Kukko kanoineen vain pakisi pihanurmikolla, ja kissa makasi auringonpaisteessa rappusilla, ilmassa jäähyväisiään viserteleviä pääskysiä vahtien. Masa tuli tallista pihalle. Samassa tuli siihen emäntäkin nurkkauksen takaa, avopäin ja hameet sonnustettuna, sian ämpäri kädessään.
— Hyh — yh, pääsi emännältä. Ka Masako se onkin! Mä jo luulin, jotta mikä tallista tulee. Mitä sä haet?
— En mä mitään — — Hyvästi nyt vain emäntä, änkytti Masa ja läksi kujalle päin.
— Mitä — hyvästi? Onko isäntä määrännyt sun pois?
— Kyllähän siinä taisi olla mun omaakin syytäni, tunnusti Masa, tallin nurkkaa nyppien.