Sanna jäykistyi ja hänen kyntensä painuivat seinään.
Poika oli Varsanniemen Miska. Tytöistä toinen oli Korpisen Suoma.
Toista ei Sanna tuntenut.
Hän kuuli, kun Miska tilasi kolme kuppia kahvia. Sitten hän näki Miskan kumartuvan ja kuuli hänen sanovan: "Tehkää hyvin!" Tytöt ottivat kuppinsa. Miska tarjosi kermaa ja sokeria. Sitten, itse syrjempään siirtyen ja kohteliaasti kumarrellen osoitti vehnätarjotinta. Lopuksi otti Miska itsekin ja sitten he siirtyivät penkille istumaan Sannaa vastapäätä. Sanna piiloutui kahden edessään seisovan pojan taakse ja sieltä seurasi, kun he joivat kahvinsa, nauroivat, juttelivat ja toisinaan uhkausta, toisinaan salaperäisyyttä teeskennellen puivat sormeaan Miskalle.
Vihdoin he nousivat ja toivat kupit pöydälle. Tytöt kiittivät sirosti niiaten ja tulivat takaisin saliin. Mutta Miska läksi paperossia virittäen eteisen ovea kohti ja katosi Sannan näkyvistä.
Sanna ei uskaltanut liikahtaa. Seisoi vain seinää vasten kädet selän takana ja tuijotti eteensä. Tuttuja tyttöjäkin meni siitä ohitse ja tervehtivät. Mutta kun ei Sanna vastannut, eivät hekään pidättäneet puheille.
Vihdoin tuli sieltä taas Miskakin jonkun toisen pojan kanssa. Nyt Miska huomasi Sannan ja, kuin hiukan säpsähtäen ohi mennessään nyökkäsi päätään tervehdykseksi ja pysähtyi toverinsa kanssa salin puolelle oven viereen.
— Kuka tuo tyttö oli, jota sinä tervehdit? kuuli Sanna sen vieraan pojan Miskalta kysyvän.
— Se oli — en tiedä oikein, kuinka sen sanoisin —. Sanotaan sitä sepän Sannaksikin. Se on se, joka oli Saarenpäässä myötynä. Mutta kun ne isäntä ja emäntä kuolivat, niin se joutui sieltä pois ja nyt se on Mattilassa piikana, kuuli Sanna Miskan selittävän.
Hänen päänsä kohosi hiljaa ja silmiin ilmestyi hämmästynyt katse, joka kysyvänä suuntautui vastaisella seinällä olevaan ikkunaan. Kädet irtautuivat seinästä ja valahtivat alas.
Sepän Sanna — Saarenpäässä myötynä — Mattilassa piikana — kolkutti hänen päässään.