— Hei, kuului sieltä hiljaa. Avaatko oven?
— Korpisen Rikku taas! — älysi Sanna ja puhkesi kolkosti kalisevaan pilkkanauruun.
Hän oli jo taas ollut uskomaisillaan, jotta se on Varsanniemen Miska — —
Hänen täytyi uudelleen nauraa niin hullulle ajatukselle.
Rikku kuuli naurun ja lakkasi nykimästä. Silloin katkesi Sannan nauru ja jännittyneenä jäi hän kuuntelemaan.
Ullakolta ei kuulunut vähään aikaan mitään. Sitten kuului kuinka
Rikku kääntyi poispäin.
Sanna hätääntyi. Äsken, kun Rikku nyki ovea, tuntui hänestä turvallisemmalta. Mutta nyt Rikkukin menee ja jättää hänet! Ja sitten ei hänellä ole ketään.
— Rikku, kuiskasi Sanna arasti.
— Oletko yksin, kysyi Rikku.
— Olen.