— Mitä te siellä minusta juoruatte? kysyi Sanna yht'äkkiä akoilta.
— Juoruamme!
— Sinusta?
— Mekö? huudahtivat akat, Jaakoon Liisa, Siikalan Anna ja Samelin
Sussu melkein yht'aikaa. Ja ällistyneinä katsoivat toisiinsa.
— Niin te! Koko päivän olette juorunneet.
— Älä nyt! Eihän me mitään oo —
— Ootte te! väitti Sanna. Tottahan mullakin korvat on. — Meinaavat, jotta en minä oo kuullut, sanoi pojille, leikkaamaan kumartuessaan.
— Sitä me oomme kyllä tässä sanoneet, jotta et sinä viime vuonna tuollainen ollut, kun sä Mattilassa olit, tunnusti Jaakoon Liisa ja sirpin pontta kourassaan pitäen pyöritteli sirppiä edessään. — Olit niin siivo ja hiljainen. Ja nyt oot tuollainen ylenannettu.
— Ja päässilmäinen, jatkoi Sanna. Mitäs siitä. Silloin oli rakkaat veljet. Mutta nyt on toisin.
— Kuinka toisin se nyt sitten on? uteli Liisa.