— Kyllä sitä saa, kun maansa hyvin asuu, sanoi Annakin.
Isäntä meni ja akat kumartuivat leikkaamaan.
Isännän edemmäksi mentyä Anna pysäytti taas leikkuunsa ja kuiskasi:
— Ketähän se olisi?
— En minä yhtään ainakaan tiedä, sanoi Liisa päätään puistaen.
Kotona järjestyivät työt niin, että Sanna joutui yksin lypsylle siksi aikaa kun muu leikkuuväki söi illallista. Sitä hän oli toivonutkin, että pääsisi pois tuvasta siksi kun toiset tulevat, ettei tarvitsisi olla akkain katseltavana ja näykittävänä, ja tahallaan viivytteli hän navetassa niin kauan, että vieras väki ehti mennä pois.
Isäntä ja Jussikin laskivat jo sirppejä huomista varten, kun hän vihdoin tuli navetasta. Jussi nyökkäili Sannalle päätään siellä tahkoa pyörittäessään ja iski silmää. Sanna yritti ottaa selvää, mitä Jussilla oli mielessä, eikä huomannutkaan, kun satutti jalkansa porstuan kynnykseen ja kaatui maitoastioineen. Maito levisi kaikki porstuan lattialle, ja Sannalta pääsi karkea kirous.
— No mutta mitäs sä nyt! huudahti emäntä, kun tuli tuvasta katsomaan, mikä siellä kolahti. Vooi sua! Hae nyt takkaluuta ja putulapio ja ota edes sian ämpäriin enintä!
— Saakurin saakuri, hoki Sanna mennessään ja samaa hän hoki luudan ja putulapion kanssa tullessaankin.
— Älä kiroa! pyysi emäntä.