Tietääköhän emäntäkin jo?
Siitä hän ei ollut varma. Pikemmin hän kuitenkin uskoi, ettei emäntä tiedä. Muuten vain, niin sanoi. Kun hän kirosi. Ja kun hän on muutenkin ollut sellainen ja tällainen.
Mutta Jaakoon Liisa.
Sanna tunsi vieläkin itsessään sen katseen, jolla Liisa katsoi häntä, kun hän heidän ohitseen tuli peltoa pitkin.
Liisa tietää. Ja kun sen Liisa tietää, niin tietävät sen Sussu ja
Annakin ja silloin sen pian tietää koko maailma.
Oi Jumala!
Sanna väänteli käsiään, itki puoliääneen ja kuiskaten siunaili:
— Oi Jumala, oi Jumala!
Olihan hän sen kyllä ymmärtänyt, että kerran se tiedoksi tulee. Mutta sittenkin oli hänellä ollut salainen toive, että se ei tule tiedoksi. Tapahtuu jotain sitä ennen — — Ja jos ei mitään muuten tapahdu, niin kyllä hän panee tapahtumaan. — — Tappaa hän itsensä, ennenkuin antaa sen tulla ihmisten tietoon — —
Niin oli hän ajatellut.