Ja kaunis — — Hän kurotti käsiään sitä kohti kuin pyytääkseen, että se vetäisi hänet pois sieltä loasta ja pimeästä, missä hän nyt viruu. Mutta se katsoi vain niin surullisesti häneen ja näytti puhtaita käsiään, siten tahtoen osoittaa, että niillä ei sovi ottaa kiinni sellaiseen kuin hän nyt on.
Sannalta puhkesi valitus.
Nuoruus — elämä — kunnia — kaikki on häneltä mennyt. Ja nyt hän on — — nyt hän on — —
Huora!
Älähtäen hypähti hän lattialle, ja jäi suu ja silmät auki kuuntelemaan.
Mitään ei kuulunut.
Hän avasi hiljaa oven porstuaan, hiipi porstuan ovelle ja avasi senkin. Pysähtyi taas kuuntelemaan. Mitään ei kuulunut eikä näkynyt. Halkoliiterin oviaukko vain ammotti siellä mustana kuin pohjaton kita.
Kuin varas pujahti Sanna tuvan ja ruokapuodin välistä pienestä veräjästä, hiipi kuulumattomin askelin tuvan päädyitse vievää polkua. Tuli pienelle puusillalle, siitä jyväaitan eteen ja siitä molemmin puolin aidattua kapeaa polkua saunan luo. Saunan nurkkaan kiinnitetty vasikkahaan veräjä oli auki ja Sanna läksi korkean jokitörmän suojassa juoksemaan yön pimeässä kumeasti kohisevaa koskea kohti.
* * * * *
Puolen yön aikaan tuli hän takaisin väsyneenä ja vaivautuneena. Meni talliin ja siellä irroitti nuoraisen riimunvarren soimen syrjästä. Riimunvarsi kädessä tuli porstuaan ja lukitsi oven. Kamariin tultuaan veti oven lukkoon perässään ja aikoi juuri kumartua kirstuaan avaamaan, kun sängystä kuului aivan kuin siellä olisi joku kähminyt. Äkkiä oli Sanna seisaallaan. — Missä sä näin kauan olet ollut? kuului sängystä Jussin uninen ääni.