Huohottaen ja suurella vaivalla sai Sanna sen sanotuksi ja katkonaisesti hengittäen vaipui jälleen horrokseen.
Täti seisoi ja tuijotti Sannaan hämmästyneeksi kysymykseksi jähmettyneenä. Pani kätensä ristiin ja hitaasti kääntyi katsomaan taakseen kuin sieltä selitystä ja neuvoa etsien. Kääntyi jälleen Sannaan päin ja jäi kaiken muun unhottaen siihen tuijottamaan ja odottamaan. Seisomaan väsyttyään, haki tuolin sängyn luo ja hetkeksikään katsettaan Sannasta irroittamatta, istuutui sille.
Häntä alkoi ahdistaa kamala luulo. Niin kamala, ettei hän uskaltanut sitä selvään ajatellakaan. Mutta kun muisti, mitä Sanna oli sanonut, niin ei voinut sitä torjuakaan.
— Tappanut, se sanoi. Korpisen Rikun — — Lapsen — —
Täti vavahti ja katsoi Sannaan aivan kuin olisi tahtonut nähdä hänen lävitseen ja siten saada selvyyden. Sannakin vavahti, avasi silmänsä ja näytti hämmästyvän, kun näki tädin. Rauhottui kuitenkin pian ja kuiskasi:
— Täti.
— Mitä? kysyi täti nousten ja sänkyyn kumartuen.
— Muistaako täti mitä Saarenpään emäntä siellä kirkossa sanoi? kysyi
Sanna.
Täti nytkähti taaksepäin.
— E-en minä muista — sopersi hän. Sanna näytti hetken yrittävän muistaa.