— Voi kun ei kukaan muista, vaikeroi sitten. Täti hätäytyi. Mutta samassa Sanna jo ilahtuneena huudahti:
— Täti, nyt minä muistan kuinka Saarenpään emäntä sanoi. "Tutki minua Jumala ja koettele minua. Ja jos minä väärällä tiellä lienen, niin saata minua iankaikkiselle tielle." Niin hän sanoi, täti. Hän rukoilee aina niin. Siihen raamattuunkin, joka minulle rippikoulussa annettiin, hän kirjoitti niin. Antakaa täti minulle se raamattu.
— Mi-missä se on — en minä tiedä —, änkytti täti.
— Se on siellä piirongin päällä Miskan kuvan takana, sanoi Sanna aivan selvästi.
Täti joutui avuttomaksi. Sanna katsoi odottaen ja ihmeissään kun ei täti liikahda.
— Oi täti — minä olen niin sairas, parahti sitten yhtäkkiä ja rupesi haikeasti itkemään. Älkää olko täti minulle vihainen! Olkaa edes te minulle hyvä!
Taas loi täti pelästyneen, apua ja neuvoa etsivän katseen ympärilleen. Unhottui pitempäänkin katsomaan ikkunan takana olevaa pihlajaa, jota myrskyä lähenteleväksi yltynyt tuuli ravisteli, niin että ensimäiset kellastuneet lehdet karisivat irti ja menivät tuulen mukana.
Vasta kun Sannan itku lakkasi kuulumasta, kääntyi hän sänkyyn päin. Sanna makasi rauhallisena avosilmin ja katsoi ylisängyn pohjaan kuin olisi jotain miettinyt. Käänsi vihdoin päänsä tätiin päin.
— Täti, sanoi hiljaa. Minä olen ollut väärällä tiellä. Mutta
Saarenpään emäntä vie minut oikeaan. Eikö niin täti?
— Niin vie. Ja Jumala, sanoi, täti.