mukaili hän runon. Ja posket kastuivat kyynelistäkin, eikä vain sateesta.
Lehmät menivät taas toisaanne päin. Masa juosta hölkötti ladolle.
Latoon kömpiessään hän äännähti:
— Ruokko-Masa —
Ja tuokion kuluttua heiniin kaivautuneena:
— Ja oma Masa — —
Ja siinä itselleen sijaa valmistaessaan hän muisti, miten isäntä sanoi viime viikolla Tolkkilasta ostetusta sianporsaasta, että se on järjettömästi hyvänruokkoinen — — Siitä hypähti ajatus siihen, että hän näki itsensä ja sianporsaan rinnakkain.
Hän tunsi poskiensa kuumenevan ja jäi tuijottamaan ladon olkikatosta riippuvaan tyhjään rukiin tähkään.
Minkätähden hänen pitää olla Varsanniemen Ruokko-Masa?
Tiesihän hän sen kyllä ja ymmärsi. Kun hän on köyhä. Ja kun häneltä ovat isä ja äiti kuolleet. Mutta sittenkin. Minkätähden ollenkaan pitää olla Ruokko-Masoja? Miksei kaikki saa olla vain Masoja ja Jussia ja Miskoja! Mitä varten pitää olla ruokkojakin? Minkätähden toiset ovat rikkaita ja toiset köyhiä? Toiset herroja, joilla on arkisinkin pyhävaatteet päällä, toiset muita ihmisiä, joilla on pyhisinkin rikkinäiset housut jalassa?
Minkätähden Korpisessa pannaan paimenelle voita vain silloin, kun
Rikkukin on mukana, mutta ei silloin, kun Jukka yksin on?