Masa lähetti kiitollisen katseen sinne päin, minne isäntä oli kadonnut ja lähti taas latoa kohti.
Ratulan isäntä varmaankaan ei sanoisi Ruokko-Masaksi, jatkoi hän mietteitään. Sanoisi vain Masaksi. Kun se kerran sanoi, että hän on siivo poika.
Masa ei mennyt enää latoon. Seinustalla vain seisoskeli, että olisi heti valmiina, kun lehmät alkavat kauraan päin mennä. Kun se isäntä niin sanoi, että hän on siivo poika.
Eläisi äiti nyt! Saisi hänelle kertoa, kuinka rikas ja komea Ratulan isäntä, joka on melkein niinkuin herrat, sanoi, että hän on niin siivo poika, ettei häntä saa liikaa kurittaa. Eikä lyönyt häntä, vaikka lehmät olivatkin kaurassa. Ei edes torunutkaan.
Mutta äitiä ei ole — — Eikä ketään muutakaan, jolle voisi sellaisia kertoa.
Sumentuvia silmiään räpyttäen meni Masa nurkkauksesta katsomaan, missä päin lehmät olivat.
VI.
Masa arvasi oikein. Jukka söi hänen antamansa voin leipineen jo ennenkuin oikein kunnolla perillekään pääsi.
Veräjän hän lehmille avasi ja ajoi ne siitä sisään. Mutta sitten hän jo istui veräjäpielenä olevan tuuhean kuusen alle ja söi. Joi leilistä "kirnussa piinattua" päälle ja leilin tulppaa kiinni lyödessään röyhäytti hyvin syöneen tyytyväisyydellä. Istui vielä vähän aikaa kontti polvillaan ja katsoi eteensä.
— Amen alle, lauta päälle ja kivi laudan päälle jott'ei herassöötinki sisälle pääse, sanoi sitten, kapsahti seisaalleen ja heitti kontin selkäänsä. Veti veräjän kiinni ja Alatalkkarin Jussia matkien notkahtelevin polvin kävellä horjotteli ladolle. Sinne päästyään karjasi: "hoorjop!" ja viskasi kontin puoliavoimen oven kautta latoon.