Itse hän kiipesi katolle.
Ladon katto oli märkä. Ei siellä nyt käynyt makaileminen, niinkuin edellispäivinä. Takaisin ei hän kuitenkaan palannut, vaan käveli harjalle. Seisoi siellä kädet taskussa ja katseli yli laajan, sateen sumentaman lakeuden, jossa juoksi aitoja pitkin ja poikin ja johon oli kaikkialle siroteltu tyylikkäitä olkikattoisia niittylatoja. Etäämpänä häämötti lehmiäkin. Jukka suuntasi suunsa sinne päin ja huikkasi — —
Minkäänlaista vastausta ei kuulunut.
Hän luikkasi lujemmin — —
Ei mitään vastausta nytkään.
Hän asetti molemmat kourat torveksi suunsa eteen, ummisti silmänsä, lyykisti hartioitaan ja keräsi kaikki voimansa yhteen rääkäisyyn.
Kuunteli — — —
Mitään ei kuulunut. Tuuli vain tohisi ja sade löi kasvoihin.
Jukkaa alkoi hermostuttaa.
Taas keräsi hän voimansa ja rääkäsi niin, että itsekin ihan hypähti.