Enempää hankkimatta heitti hän kontin selkäänsä, hyppäsi ulos ladosta, otti raippansa ladon porraspenkiltä ja läksi lehmiä veräjällepäin ohjailemaan. Lehmät olivat vastahakoisia lähtemään. Syödä vain yrittivät ja muualle kävellä, mutta ei veräjälle. Mutta kun Jukka kimpaantuneena ärjyi että: "hoi kotia, hoi kotia", täytyi niiden uskoa ja lähteä.
Kotona oltiin puolisella juuri, kun Jukka lehmäin kanssa tuli tarhaan. Emäntä tuli ensimäisenä ulos.
— Siunatkoon tuota poikaa, mitä se taas on tehnyt, päivitteli hän portailla.
— Enkös mä nyt tullut aikaisin, huusi Jukka mielistellen.
— Tulit sä nyt aikaisin, murisi emäntä äkääntyneenä. Älä vain, ryökäle, panekaan niitä navettaan, huusi hän, kun huomasi Jukan aikovan tapansa mukaisesti mennä navetan ovea avaamaan. Mihin ne nyt pannaan? kysyi sitten isännältä, joka myöskin jo tuli portaille avopäin.
— Mihinkäs nämä nyt sitten pannaan, tiuskasi isäntä. Kyllä sä, poika, sen elävä, tarvitsisit taas saada sellaisen löylyn jottas tietäisitkin, ärjyi hän Jukalle.
Jukka riipoi kontin selästään, viskasi sen tarhaan ja katosi.
Illallisen aikana ilmaantui Jukka Varsanniemen muuripieleen.
— Mene, Jukka, istumaan, käski isäntä pöydän takaa.
Jukka katsoi lattiaan ja vetäytyi puuloukkoon päin.