Masa jo pelkäsi, että hän ei saakaan sitä sanotuksi. Hän tunsi opettajan katseen itsessään, eikä uskaltanut nostaa silmiään lattiasta. Opettaja odotti.
— Se Jukka — — mun veljeni, sai Masa vihdoin töytätyksi.
— Jassoo — — Se on sinun veljesi, huomasi opettaja. Tietysti hän tulla saa. Tietysti.
Masa livahti takaisin voimistelusaliin. Siellä ei ollut nytkään ketään. Hän heitti vasenta jalkaansa kuin hyppyaskeleen ottaakseen. Hillitsi kuitenkin itsensä, otti kirjansa ja lakkinsa pöydältä ja meni eteiseen. Siellä ei ollut nytkään ketään. Mutta rappusilta kuului ääniä ja askeleita. Kiireesti pani Masa lakkinsa naulaan ja meni luokkasaliin, niinkuin tavallisesti.
Kukaan ei tiennyt, että hän oli käynyt opettajan puheilla! Kysymässä, saako Jukka tulla joulukuuselle huomenna. Ja opettaja oli sanonut, että saa.
Keskellä tuntiakin tuppasivat Masan jalat lyömään tahtia pulpetin alla ja huulet suippenivat vihellystyyliin. Aina hän kuitenkin sai hillityksi itsensä ja suoriutui loistavasti kaikista päivän tehtävistä. Ja kun opettaja lukukausitodistuksia esittäessään teki hänestä osastonsa ensimäisen, tunsi hän saaneensa hyvää niin paljon, että melkein häpesi, ja ujosti painoi päänsä alas, kun jonkun kanssa katseet vastakkain sattuivat.
IX.
Koulusta kotiin päästyään Masa heti juoksi Korpiseen sanomaan Jukalle, että tämä saa tulla joulukuuselle koululle. Hän on ollut opettajalta kysymässä ja opettaja oli sanonut, että saa. Ja sanoo hän Jukalle senkin, että hän on ensi osaston ensimäinen, eli priimus, niinkuin neljäsosastolaiset sanovat.
Veitikkamaisesti jalkojaan sivuille heitellen Masa juoksi maantiellä
Korpiseen päin kädet housuntaskussa.
Jukka ei ollut kotona. Eikä tietty sanoa, koska hän tulee.