Masa kuunteli isännän puhelua vain korvillaan. Katse ja ajatukset olivat ylisängyssä. Hän oli pihalla huomannut, että siellä tädin luona olisi niin mainio tilaisuus antaa se omena Jukalle. Tuliaisiksi — — Eikä kukaan näkisi! — Kun vain saisi sen taskuunsa! — — Kun sattuisi niin, että kaikki toiset menisivät pois tuvasta! Silloin hän heti kiipeisi ylisänkyyn —, ja — — —
Mutta aivan kuin uhalla kaikki juuri nyt tulivat tupaan. Poika-Masa tuli aivan hänen perässään. Ja pian tulivat emäntä ja Tiltakin lypsyltä.
— Katso sitten tuolle Ruokko-Masalle jotain haukkaamista taskuun, kun ehdit! sanoi isäntä emännälle ja puuhasi perunapannua pois takalta.
Emäntä siivilöitsi maidon. Sitten vasta kysyi:
— Minnekäs se Masa sitten — kun sille haukkaamista pitäisi olla?
— Sen pitää mennä tätinsä luo Kontolaan, katsomaan, onko Jukka siellä. Ratulainen sanoi Jukan olleen taas monta päivää poissa, selitti isäntä.
— Siitä Jukastapa nyt risti tuli, nurisi emäntä.
— Tulihan siitä, myönsi isäntä. Mutta kyllä Masan mennä pitää, vakuutti vielä. Ja kun Tilta vei perunavadin pöytään, meni hän perässä ja käski Masan tulla syömään. Ja jokaisenkin.
Sen kaiken Masa kuuli vain korvillaan ja näki silmillään. Mutta ajatus oli kokonaan ylisängyssä ja omenassa tyynyn alla. Omenan mukaansaanti näytti nyt aivan mahdottomalta. Hetihän hänen pitää lähteä, kun saa syödyksi. Ja jos ne löytävät sen sieltä sillä aikaa kun hän on tädin luona. — — —
Hän heitti jäähyväiskatseita ylisänkyyn, ja syötyään pani lakin päähänsä, kiersi paksun villahuivin kaulaansa ja aikoi mennä.