— Onko Jukka ennen ollut kotoa poissa? Masa kertoi mitä tiesi.
— No ollaanko sille ilkeitä, kun se niin pakoilee?
Masa taas kertoi mitä tiesi.
— Vai niin! huudahti täti. Onkos sitten kummakaan, jotta pakoilee, poika parka!
Täti kääntyi selin kahvimyllyä hyllyltä ottamaan ja Masa oli huomaavinaan, että hän pyyhkäsi silmiään. Käsivarsi teki sellaisen liikkeen. Sen parempaa selkoa ei hän kuitenkaan saanut, täti kun hommasi hyllyn luona kahvivehkeiden kanssa selin häneen, ja vasta kun kahvipannu alkoi sylkeä, juoksi sinne hätään.
Köyhät olivat ne antimet, mitä täti voi Masalle tarjota. Ei vehnästäkään kahvin kanssa, niinkuin Masa oli nähnyt aina vieraille annettavan. Ja päivälliseksi oli vain hakatulla lampaantalilla höystetyitä perunoita ja leipää. Ei voita ei maitoa, eikä mitään puuroa tai velliä. Kaljaa vain särpimeksi.
Syötäessä täti kyseli Masan oloa. Ollaanko ilkeitä? Onko koskaan lyöty? Annetaanko ruokaa, niinkuin omalle väellekin?
— Vaatteet sulla on hyvät. Noin sievää kangasta, ja paksut. Kyllä noilla vain tarkenee. Ja uudet kengät, ja lakkikinko uusi?
Täti tarkasteli kaikkia kädestä pitäin ja sanoi lopuksi:
— Kyllä sun on hyvä.