— Hooi, kuuli hän takanaan huudettavan. Ja kun hän säikähtyneenä hyppäsi tiepuoleen kinokseen, suhahti hänen ohitseen myötämäessä hyvää vauhtia kiitävä hevonen halkokuorma perässä. Reki natisi ja kulkuset soivat. Sen perästä tuli toinen — kolmas — neljäs — viides — — — Sitten ei enää kuulunut mitään.
Yksinäinen tiainen vain alakuloisesti visersi huurteisessa katajapensaassa, kun Masa kömpi jälleen tielle, ja tielle päästyään huomasi että se omenan sydän oli kadonnut hänen kourastaan.
XI.
Joulutekstin luettuaan ja puolipäiväaskareista selviydyttyään heitti
Saloviidan emäntä saalin hartioilleen ja läksi Korpiseen.
— Ei näin joulupäivänä oikeastaan saisi kylälle lähteä. Mutta kun siellä kotonakin tahtoo niin käydä aika pitkäksi, niin otin ja lähdin vähän jaloittelemaan, puolusteli hän itseään, Korpisen sivupenkille istuessaan.
— Noo, kyllähän sitä nyt naapurissa saa juhlapäivänäkin käydä. Eipä sitä tähän aikaan näytä enää niin oltavan arkoja siinä suhteessa, tyynnytteli Korpisen emäntä. Tuossa maantielläkin on kaiken päivää ajeltu edestakaisin.
— Vai niin! ihmetteli Saloviidan emäntä. Sieltä meiltä ei näekään ollenkaan maantielle.
— Ei suinkaan sieltä näe.
— Ei sieltä näe.
Tuli lyhyt äänettömyys, jonka aikana Saloviidan emäntä tutkivasti katsoi ääneti istuvaa isäntää.