Onkohan Jukka taivaassa? Äidin kanssa — Saavat olla siellä aina yksissä ja enkelien seurassa — — Eikä heitä kukaan kiusaa eikä sano ruokoiksi — —
Silmiin kohosi kyynel, kurkussa kakerti ja mieleen ilmautui arka toive: kun saisi olla siellä.
Jukka kuoli Ratulan Hampparin latoon, ja — Masa katsoi ympärilleen kuin jotain muistellen — minä — olen Ratulan luuvassa ja — kuolen — —? Ja sitten raamastetaan.
Kamalan kauhun valtaamana syöksi hän luuvan ovelle. Siitä ponnautti hänet kuitenkin heti takaisin tieltä kuuluva kulkusten kilinä, viheltely, puhelu, reen ratina ja muu hälinä. Ja kun hän kyykistyi katsomaan seinän raosta, näki hän tiellä menevän loppumattoman jonon halko-, hiekka-, hirsi- ja seiväskuormia. Ajajista jotkut istuivat kuorman päällä, mutta suurin osa käveli ryhmiin kerääntyneinä. — Kukaan ei tullut luuvaan. Eivät edes viitanneet sinne päinkään. Tuskin huomasivatkaan koko riihirakennusta.
Ne eivät tiedä, että minä olen täällä, ajatteli Masa melkein surumielisesti. Hän ei tiennyt enää itsekään, kumpaa toivoisi, sitäkö, että nuo tietäisivät hänen olevan luuvassa, vai sitäkö, että ne eivät tiedä. Jos ne tietäisivät hänen olevan täällä, niin veisivät hänet pois. Mutta silloin hän myöskin joutuisi ihmisten joukkoon. — — Ja kaikki saisivat tietää, missä hän on ollut. — —
Masa voihkaisi, heittäytyi suulleen olkien päälle ja painoi silmänsä kiinni. Mieleen muistui se jänis, jonka hän syksyllä näki kerran Matinsalossa. Se tuli yli lakeuden loikkien sen kuin jaksoi, ja sen perässä kaksi suurta koiraa ulisten ja kielet pitkällään. Jänis oli juuri päästä metsään, kun sieltäkin hyökkäsi koira. Sen enempää ei hän jänistä nähnyt. Sydäntä karmivan rääkäisyn vain kuuli.
Silloin hän itki sen jäniksen surkeutta. Nyt on hän itse sellainen jänis, jota koirat ajavat takaa — —.
Masa painoi päänsä lujemmin olkiin.
Onkohan Jukka taivaassa? Pääseeköhän sinne sellainenkin, joka kuolee niittylatoon? Ja leikotaan palasiksi?
Masa ei jaksanut enää ajatella. Sekavina kuvina vain vilahteli mielessä saunarahi, vasikan teurastus, käräjät, koulu, opettaja, piirustusvihko. Ruumis ja pää painuivat yhä veltommin olkiin — ja vähän ajan kuluttua hän nukkui.