He eivät olleet niin kumaraisia kuin me eivätkä liioin niin joustavia liikkeissään. Heidän selkärankansa, lanteensa ja polvijänteensä tuntuivat olevan kankeammat. Eivät liioin heidän käsivartensa olleet niin pitkät kuin meidän, enkä huomannut, että he koskaan olisivat tasapainoansa tukeneet kulkiessaan käsillään maata hiipaisten molemmin puolin. Heidän lihaksensakin olivat pyöreämmät ja sopusuhtaisemmat kuin meidän, ja heidän kasvonsa olivat miellyttävämmät. Heidän nenäreikänsä olivat alaspäin avoimet; samoin heidän nenävartensa oli kehittyneempi, ei näyttänyt niin lattealta eikä moukaroidulta kuin meidän. Heidän huulensa eivät olleet niin veltot ja riippuvat eivätkä heidän kulmahampaansa niin paljon torahampaita muistuttaneet. Mutta yhtä ohuthuulisia he olivat kuin mekin, eivätkä paljon enemmän painaneetkaan. Kaiken kaikkiaan he vähemmin meistä erosivat kuin me puukansasta. Kaikki kolme lajia olivat kyllä keskenään sukulaisia eivätkä kovin kaukaisiakaan.
Nuotio, jonka ympärillä he istuivat, oli sangen miellyttävä. Luppakorva ja minä istuimme tuntikausia tähystelemässä liekkejä ja savua. Lumoavinta se oli silloin, kun uutta polttoainetta nakattiin ja kipinäsäihke lensi ilmoille. Minä olisin halunnut päästä lähemmäksi katsomaan tulta, mutta eipä ollut minkäänlaista keinoa. Kyyryksissä olimme erään puun haarukassa ahon laidalla, emmekä uskaltaneet antautua alttiiksi ilmitulemisen vaaralle.
Tulilaiset olivat kyykyllänsä tulen ääressä ja nukkuivat pää kumarruksissa polvia vasten. Sikeästi he eivät nukkuneet. Heidän silmänsä värähtelivät nukkuessa, ja levottomia he olivat. Aina tavan takaa joku nousi ja nakkasi lisiä puita nuotioon. Valopiirin ympärillä metsän pimeydessä ulvahteli pyydysteleviä eläimiä. Luppakorva ja minä saatoimme ne äänistä tuntea. Siellä oli villejä koiria ja hyena, ja hetken aikaa kuului suurta kiljuntaa ja mörinää, joka silmänräpäyksessä herätti koko tulilaisten nukkuvan piirin.
Kerran koiras- ja naarasleijona seisoi puumme alla ja tuijotteli nuotiota karvat pystyssä ja silmät kiiluen. Koiras pieksi kylkiänsä ja oli kiihkosta levoton, aivan kuin olisi halunnut loiskahtaa eteenpäin ja siepata itselleen makupalan. Mutta naaras oli varovampi. Se se älysi meidät, ja pari seisoskeli meitä katsellen hiljaa, sieramet väreillen ja vainuillen. Sitten ne naukuivat, katsahtivat kerran vielä nuotioon ja kääntyivät takaisin metsään.
Paljon pitemmän ajan Luppakorva ja minä pysyimme paikallamme katselemassa. Tavan takaa kuulimme raskaitten olentojen liikkeestä syntyvää räiskettä ja ritinää viidoista ja pensastoista, ja pimeässä piirin vastapäisellä puolella näimme silmien kiiluvan tulen hohteessa. Etäämmältä kuulimme leijonan naukumista, ja vielä kauempaa kajahti jonkun iskun alaisen eläimen kirahdus, joka juontipaikalla loiskehti ja teutaroi. Joelta samoin kuului sarvikuonojen rietasta röhkintää.
Aamulla, kun olimme kylliksi nukkuneet, hiivimme takaisin tulen laiteille. Se vielä kyti, mutta tulilaiset olivat menneet. Varmuuden vuoksi kiersimme piirin metsässä ja juoksimme sitten tulelle. Minä halusin nähdä, minkälaista se oli, ja peukalon ja etusormen väliin nappasin hehkuvan hiilen. Se tuskan ja pelon kiljahdus, jonka päästin nakatessani sen pois, säikäytti Luppakorvan puihin ja hänen pakonsa pelästytti minut perässä.
Seuraavalla kerralla palasimme varovaisempina ja vältimme hehkuvia hiiliä. Kävimme matkimaan tulimiehiä. Kyykistelimme tulen ääreen ja päät kumarruksissa polvien varaan olimme nukkuvinamme. Sitten apinoimme heidän puhettaan, lasketellen toisillemme ääniä heidän tavallaan ja päästellen kurkustamme mitä sotkuisinta siansaksaa. Muistin nähneeni sen kurttuisen vanhan metsästäjän kohennelleen tulta seipäällä. Minäkin kohentelin tulta seipäällä, käännellen esille kasottain hehkuvia hiiliä ja pilvittäin valkeata tuhkaa. Tämä oli suurta urheilua, ja pian olimme aivan valkean tuhan vallassa.
Luonnollista oli, että matkimme tulilaisia uudelleen sytyttämällä nuotion. Ensiksi koetimme pieniä puupalasia. Se onnistui. Puut posahtivat räiskähtäen liekkiin, ja me tanssimme ja mölisimme mielissämme. Sitten aloimme nakella suurempia puupalasia. Yhä enemmän niitä lisäilimme, kunnes nuotiomme oli koko valtava. Edestakaisin tassuttelimme kiihkoissamme, kiskoen metsästä kuivuneita oksia ja rankoja. Liekit loimuilivat yhä korkeammalle, ja savupatsas tavotti puiden latvat ja yhä kohosi. Siinä oli verratonta räiskettä, rätinää ja pauhua. Se oli kaikkein merkittävin työ, mitä koskaan olimme käsillämme matkaan saattaneet, ja olimmepa siitä ylpeät. Mekin olimme tulilaisia, niin päättelimme siinä tanssiessamme valkeina menninkäisinä palon äärellä.
Kuiva ruoho ja matalat pensaat syttyivät tuleen, mutta emmehän me sitä huomanneet. Äkisti suuri puu ahon laidassa lehahti liekkiin. Sitä katselimme ällistynein silmin. Siitä paistava kuumuus ajoi meidät peräytymään. Toinen puu syttyi, vielä kolmas ja sitten jo puolikymmentä. Me pelästyimme. Hirviö oli murtautunut irti. Peloissamme kyyristyimme maahan; mutta tuli ahmi pitkin piiriä ympäristön ja sulki meidät sisäänsä. Luppakorvan silmään ilmestyi se surkea ilme, joka aina oli käsittämättömyyden seuralainen, ja tiedänpä minun silmissäni saman ilmeen viivähtäneen. Me toisiimme turvausimme, käsivarret toistemme ympärillä, kunnes kuumuus meidät saavutti ja palavain karvain haju tuntui sieramissamme. Silloin sävähdimme pystyyn ja pakenimme länttä kohti metsän halki, taaksemme vilkuillen ja naureskellen juostessamme.
Keskipäivän aikoihin saavuimme niemimaan kaulakkeelle, jonka, kuten jälestäpäin huomasimme, muodosti laaja, melkeinpä ympyräksi kiertynyt joen polveke. Aivan kaulakkeen poikki jonoili useita matalia ja osittain metsäisiä kunnaita. Näiden yli me kiipeilimme, katsellen takanamme olevaa metsää, josta nyt oli tullut liekkimeri, samoava kohti itää nousevan tuulen mukana. Me painuimme yhä länttä kohti jokivartta pitkin, ja ennenkuin aavistimmekaan, olimme keskellä tulikansan asumuspaikkaa.