Tämä paikka oli loistavasti valittu puolustuksen suhteen. Se oli niemi, jota kolmelta taholta suojasi koukkuileva joki. Vain yhdeltä puolen sinne maalta päin pääsi. Se oli niemen ahdas kaulake, ja täällä monet matalat kunnaat olivat luonnollisia esteitä. Muusta maailmasta kokonaan eristettynä tulikansa lie täällä elänyt ja vaurastunut pitkät ajat. Itse asiassa arvelen, että juuri heidän vaurastumisensa aiheutti heidän myöhemmän vaelluksensa, joka niin suurta vauriota tuotti laumallemme. Tulikansa oli kai lukumäärältään lisääntynyt, kunnes he joutuivat epämukavaan puristukseen olopaikkansa rajojen sisällä. He vaeltivat laajemmalle ja vaeltaessaan ajoivat laumaa edellään, asettuivat itse luoliin ja anastivat sen alueen, joka meidän hallussamme oli ollut.
Mutta vähänpä Luppakorva ja minä kaikkea tätä uneksimme, huomatessamme olevamme tulikansan pääpesässä. Yksi aatos meissä vain eli, päästä pois, vaikka emme voineet olla uteliaisuudessamme tirkistelemättä kyläkuntaa. Ensi kerran näimme tulilaisten vaimoja ja lapsia. Viimemainitut juoksentelivat enimmäkseen alastomina, ensinmainituilla taas oli yllään villieläinten nahkoja.
Tulilaiset, samoinkuin mekin, asuivat luolissa. Luolien edessä oleva aho vietti jokea kohti, ja aholla paloi runsaasti pikku nuotioita. Mutta en tiedä, keittikö tulikansa ruokansa vai eikö. Luppakorva ja minä emme nähneet heidän keittävän. Mutta arvelenpa, että he varmaankin olivat jonkinlaisen alkuperäisen keittotaidon kehittäneet. Samoinkuin mekin, he kantoivat joesta vettä kurpitsan kuorilla. Liikettä siellä oli runsaasti ja vaimojen ja lasten huutoja kuului. Viimemainitut leikkivät ja ilvehtivät aivan samalla tavalla kuin laumalaistenkin lapset, ja enemmän he olivat laumalaisten lasten näköisiä kuin täyskasvuiset tulilaiset täyskasvuisten laumalaisten.
Luppakorva ja minä emme kauan kuhnustelleet. Näimme muutamain puolikasvuisten poikasten ammuskelevan nuolella ja kaarella, ja me puitimme takaisin tuuheimpaan metsään ja jatkoimme matkaa joelle. Ja sieltä tapasimme lautan, todellisen lautan, nähtävästi jonkun tulilaisen tekemän. Molemmat hirret olivat solakat ja suorat, ja ne olivat yhteen niotut sitkeillä juurilla ja ristipuilla.
Tällä kerralla aatos pälkähti meidän molempain mieleen yhtaikaa. Olimmehan pyrkimässä pois tulikansan alueelta. Meloa joen yli hirsillä, sehän verraton keino! Kiipesimme lautalle ja työnsimme sen liikkeelle. Mutta äkkiä jokin tempasi lauttaa ja lennätti sen voimakkaasti myötävirtaa rantaa vasten. Äkillinen pysäys melkein oli tärskäyttää meidät veteen. Lautta oli juuresta punotulla köydellä kiinnitetty puuhun. Sen me irrotimme, ennenkuin uudelleen työnsimme lautan vesille.
Ennenkuin olimme meloneet lauttamme kokonaan virtaan, olimme ajautuneet niin kauas alaspäin, että saatoimme täydellisesti nähdä tulikansan asuinsijat. Niin uutterasti olimme kiintyneet melomiseemme, silmät suunnattuina vastapäiselle rannalle, että emme mitään tienneet, ennenkuin huomiomme heräsi rannalta kuuluvaan kirkunaan. Katsahdimme ympärillemme. Siellä oli tulilaisia useita, katsellen ja viittoillen meitä, ja lisää ryömi esille luolista. Me istuuduimme katselemaan ja unohdimme koko melomisen. Rannalla oli ankara meteli. Muutamat tulimiehet laukasivat kaarensa meitä kohti, ja muutamat nuolet putosivat lähellemme, mutta liian pitkä oli välimatka.
Se oli suuri päivä Luppakorvalle ja minulle. Idässä meidän sytyttämämme palo täytti puolen taivasta savulla. Ja täällä olimme täysin turvassa keskijoella, kiertäen tulilaisten pääpesää. Me istuimme ja nauroimme heille ohi kiitäessämme, viilettäissämme kohti etelää, itäkaakkoa ja koillistakin ja sitten taas kohti itää, kaakkoa ja etelää ja ympäri länteen, kaartaen suuren kaksoispolvekkeen, missä joki melkein kiertäytyi solmuun.
Länttä kohti kiitäessämme, tulilaiset kaukana takanamme, tulla tupsahti tuttu näköala silmiemme eteen. Se oli suuri juontipaikka, jonne olimme kerran pari kulkeneet katselemaan eläinnäyttelyä, kun eläimet juomassa kävivät. Sen takana tiesimme olevan porkkanamaan, jonka toisella puolella olivat luolat ja lauman asuinsijat. Aloimme meloa rantaa kohti, joka nopeasti livahteli ohitsemme, ja ennenkuin huomasimmekaan, olimme lauman käyttämillä juontipaikoilla. Siellä oli naisia ja lapsia, veden kantajia, koko joukko kurpitsan kuoriaan täyttämässä. Meidät nähdessään he livistivät pelosta mielettöminä kulkutietä ylöspäin, niin että heiltä kokonainen jono kurpitsan kuoria tipahteli tielle.
Astuimme maihin ja tietysti jäi meiltä lautta sitomatta kiinni, ja se liukui tiehensä jokea alaspäin. Varsin varovaisesti hiivimme kulkutietä ylöspäin. Lauma oli kokonaan kadonnut koloihinsa, vaikka siellä täällä näimme naaman meitä tirkistelevän. Merkkiäkään ei näkynyt Punasilmästä. Olimme jälleen kotona. Ja sinä yönä nukuimme omassa pienessä luolassamme korkealla jyrkänteen rinnassa, vaikka meidän ensin oli sieltä häädettävä pari kiukkuista nuorukaista, jotka sen olivat haltuunsa ottaneet.
14