Tulilaiset raivostuivat. Mutta hekin rupesivat varovaisiksi. He kyllä kiukkuisesti kiljuivat, mutta pysyivät etäämpänä ja lähettivät parvittain nuolia meitä vastaan. Tämä lopetti kiven sinkoamisen. Tällä välin oli meistä puolikymmentä saanut surmansa ja parikymmentä haavoittunut, ja me toiset peräännyimme luoliemme sisäpuolelle. Minä en kyllä korkealla olevassa luolassani ollut kantomatkan ulkopuolella, mutta välimatka oli siksi pitkä, että ampumisen vaikutus heikentyi, eivätkä tulilaiset monia nuolia minua kohti tuhlanneetkaan. Sitäpaitsi olin utelias, halusin nähdä. Nopsajalka pysyi tarkoin luolan sisäpuolella pelosta vapisten ja päästellen hiljaisia voivotusääniä, kun minä en tahtonut tulla sisälle, mutta minä olin kyykylläni aukossa ja katselin.
Taistelussa oli nyt tapahtunut seisaus, jonkinlainen aselepo. Me olimme luolissamme, ja tulilaisten ratkaistavana oli kysymys, miten saada meidät ulos. He eivät uskaltaneet tulla luoliin perässämme, mutta mekään emme yleensä halunneet ruveta heidän nuoliensa maalitauluksi. Kun heistä muuan joskus läheni jyrkänteen juurta, niin laumalaisista joku paiskasi kiven alas. Vastalahjaksi hänet puolikymmentä nuolta lävisti. Tämä peli kävi päinsä varsin hyvin jonkun aikaa, mutta lopulta laumalaisista ei kukaan ollut halukas itseänsä näyttämään. Aselepo oli täydellinen.
Tulilaisten takana näin sen pienen kurttuisen metsästäjän kaikkea johtavan. He tottelivat häntä ja kulkivat sinne tänne hänen käskyjensä mukaan. Jotkut heistä läksivät metsään ja palasivat kantaen kuormittain kuivia puita, lehtiä ja ruohoja. Kaikki tulilaiset kerääntyivät yhteen. Useimmat heistä seisoivat kaarineen ja nuolineen valmiina ampumaan jokaisen näkyville tulevan laumalaisen, toiset läjäsivät kuivat ruohot ja puut alimpana olevan luolasarjamme suille. Näistä läjistä he taikoivat sen hirviön, jota me pelkäsimme — tulen. Aluksi kohosi savupatsaita, jotka tupruilivat kallioseinää ylöspäin. Sitten näin punakielisten liekkien pilpahtelevan esille puitten raoista aivan kuin pienien käärmeitten. Savu kävi yhä paksummaksi, joskus käärien verhoonsa koko kallioseinämän. Mutta minä olin korkealla, eikä se minua suurestikaan kiusannut, vaikka se kirvelti silmiä, ja minä niitä rystysilläni hieroskelin.
Kololuu vanhus ensimäisenä savustettiin ulos. Kevyt ilmavirta ajoi savun silloin syrjään, niin että selvästi saatoin nähdä. Hän tunkeusi savun läpi, astui palavalle hiilelle, kiljahti sen tuottamasta äkillisestä tuskasta ja yritti kiivetä rinnettä ylöspäin. Nuolia kiehui hänen ympärillään. Hän seisahtui eräälle kielekkeelle, tempasi kiven mukulan puolustuksekseen, läähätti, aivasteli ja pudisteli päätään. Hän hoiperteli edestakaisin. Kymmenkunta sulkaista nuolenpäätä törötti hänestä ulos. Hän oli jo vanhus, mutta kuolla ei halunnut. Hän hoiperteli yhä enemmän, polvet lyyhistyivät ja hoiperrellessaan hän uikutti surkeasti. Hänen kätensä herpautui ja hän horjahti ja putosi. Hänen vanhat luunsa murskaantuivat varmaan pahasti. Hän oihki ja yritti voimattomasti nousta, mutta muuan tulilainen syöksähti hänen kimppuunsa ja särki hänen kallonsa nuijallaan.
Ja samoinkuin Kololuun kävi monen muun laumalaisen. Kun eivät voineet sietää tukahuttavaa savua, he syöksyivät ulos ja nuoliin kaatuivat. Muutamat naiset ja lapset jäivät luoliin ja tukahtuivat kuoliaaksi, mutta useimmat saivat ulkopuolella surmansa.
Kun tulilaiset tällä tavalla olivat puhdistaneet ensimäisen luolarivin, he alkoivat varustautua uusimaan samaa temppua toisen luolarivin edessä. Heidän kiipeillessään ylöspäin ruoho- ja puukuormineen, Punasilmä, vaimo kintereillään ja pienokainen lujasti viimemainitussa riippuen, pakeni menestyksellisesti jyrkännettä ylös. Tulilaiset olivat varmaankin päätelleet, että savustamistemppujen väliajoilla me pysyisimme luolissamme. Siksi he eivät olleet varuillaan, ja heidän nuolensa alkoivat lennellä vasta sitten, kun Punasilmä vaimoineen oli kallioseinämän ylärajalla. Kallion latvalle päästyään, hän kääntyi ympäri ja mulkoili heitä möristen ja rintaansa takoen. He sinkauttelivat nuoliansa häntä kohti, ja vaikka hän oli kantomatkan ulkopuolella, pakeni hän tiehensä.
Minä katselin, kuinka kolmas luolasarja savustettiin ja neljäs. Muutamat laumalaiset pelastuivat kallioseinämää kiipeämällä, mutta useimmat heistä ammuttiin alas heidän kiivetessään. Lerppahuulen muistan. Hän ehti aina minun luolani liepeille asti, surkeasti itkien; nuoli oli puhkaissut hänen rintansa, sulkainen varsi törötti hänen selässään ja luinen pää pistäysi esille etupuolelta. Se oli ammuttu hänen kiivetessään takaapäin. Hän vaipui minun luolani edustalle ja verta tulvehti koskena hänen suustaan.
Tällöin kaikki yliset luolarivit näyttivät tyhjentyvän itsestään. Melkein kaikki laumalaiset, joita ei vielä oltu ulos savustettu, syöksähtivät kilvan kiipeämään seinämää ylös. Tämä monet pelasti. Tulilaiset eivät voineet ampua nuoliaan kyllin nopeasti. Kyllähän he melkein valon pimittivät nuolillaan ja kymmenittäin haavoittuneita laumalaisia muksahteli alas; mutta sittenkin muutamat huipulle saapuivat ja livistivät tiehensä.
Pakoaatos oli nyt minussakin vahvempi kuin uteliaisuus. Nuolet olivat tauonneet lentelemästä. Viimeisetkin laumalaiset näyttivät menneen, vaikka saattoihan muutamia yhä piileksiä ylimmissä luolissa. Nopsajalka ja minä aloimme kavuta kallion latvaa kohti. Meidät nähdessään tulilaiset päästivät suuren huudon. Minä en ollut sen aiheena, vaan Nopsajalka. He lepertelivät kiihkoisina ja osottelivat häntä toisillensa. He eivät koettaneetkaan ampua häntä. Nuoltakaan ei lennätetty. Leppeästi ja houkutellen he alkoivat hänelle huhuilla. Minä pysähdyin ja katsahdin alas. Hän oli peloissaan, kitisi ja kehoitti minua tulemaan. Ja niinpä me loikkasimme kallion latvalle ja harppasimme puuhun.
Tämä tapaus on usein saanut minut ihmettelemään ja mietiskelemään. Jos hän todella oli heidän heimoansa, niin oli hänen täytynyt eksyä heistä jo niin nuorena, ettei hän sitä voinut muistaa, sillä muuten hän ei olisi heitä pelännyt. Mutta saattoi kyllä asian laita olla niinkin, että vaikka hän oli heidän heimoansa, ei hän milloinkaan ollut heistä eksynyt; oli syntynyt synkeässä metsässä kaukana heidän asuinsijoiltaan, ja hänen isänsä saattoi olla heimostaan luopunut tulilainen, äitinsä taas ehkäpä joku meikäläinen, laumalainen. Mutta kukapa tiennee? Nämä seikat ovat minulta salassa, eikä Nopsajalka niistä sen enempää tiennyt kuin minäkään.