"Kenen asia on kertoa tämä, hitto soikoon, teidänkö vai minun?" kysyi laivuri suutuksissaan.
"No eikö hän muka sanonut niin?" intti perämies.
"Sanoi, sanoi, jos teidän välttämättä pitää saada se todistetuksi. Ja kun kerran olette alkanut, niin voisitte samalla kertoa, mitä hän teille sanoi, kun sanoitte, ettette tahtonut mennä Punga-Pungan rannikolle pestaamaan, vaikka olisitte saanut kaksinkertaisen palkan."
Sparrowhawkin ahavoituneet kasvot lensivät vielä punaisemmiksi, ja hän koetti naurulla ja virnistelyllä päästä koko jutusta.
"Jatkakaa, jatkakaa", kehoitti Sheldon, ja Munster alkoi jälleen kertoa.
"'Lujaa kättä me tässä tarvitsemme', sanoi hän. 'Kovakouraisesti heitä on kohdeltava, muu ei kelpaa, ja meidän on alunpitäen saatava luja ote. Minä lähden ensi yönä maihin ja tuon Kina-Kinan itsensä laivaan enkä edes kysy, ketä haluttaa lähteä mukaan, sillä olen jo järjestänyt kullekin tehtävänsä. Otan mukaani laivamieheni sekä yhden valkoisen.' — 'Tuo valkoinen olen tietysti minä', sanoin, sillä olin sillä hetkellä tarpeeksi hurja lähteäkseni vaikka helvettiin ja takaisin taas. 'Ettepä tietystikään', sanoi hän. 'Te saatte hoitaa venettä, jonka tehtävänä on suojella meitä. Curtis joutuu tiedusteluveneeseen. Fowler seuraa minua. Brahms ottaa huostaansa 'Flibbertyn' ja Sparrowhawk 'Emilyn'. Lähdemme kello yksi.'
"Jukoliste, se oli tiukkaa työtä tuo suojelusveneessä loikominem. En ollut koskaan luullut, että työttömänä olo olisi niin kovaa työtä. Me pysähdyimme noin viidenkymmenen sylen matkan päähän ja näimme toisen veneen menevän rantaan. Mangrove-puitten alla oli niin pimeätä, ettemme voineet erottaa mitään. Tunnetteko tuon pienen, apinan näköisen neekerin, Sheldon, joka on 'Flibbertyn' kokkina? No niin, hän oli kaksikymmentä vuotta takaperin ollut laivapoikana 'Scottish Chiefsissä' ja laivan onnettomuuden jälkeen orjana Punga-Pungassa. Sen miss Lackland oli saanut tietää. Ja kokki otettiin oppaaksi. Miss Lackland antoi hänelle puoli laatikollista tupakkaa sen yön työstä —"
"Ja säikytti hänet puolikuoliaaksi, ennenkuin sai hänet lähtemään mukaan", huomautti Sparrowhawk. "En ole koskaan nähnyt mitään niin mustaa kuin tuo mangrove-metsä oli. Tuijotin siihen, kunnes silmäni olivat pudota päästä. Ja sitten katsahdin tähtiin ja kuuntelin maininkia, joka huokaillen löi karia vasten. Ja sitten joku koira haukkui. Muistatteko sen koiran, Sparrowhawk? Olin saada halvauksen, kun se kunnoton alkoi. Hetken kuluttua se vaikeni — ei ollut ensinkään haukkunutkaan maihinnousijoita, ja sitten hiljaisuus oli entistä täydellisempi ja mangrove-puut tulivat vielä mustemmiksi ja minä jaksoin töintuskin olla huutamatta Curtisia, joka oli tiedusteluveneessä, vain saadakseni tietää, etten ollut ainoa hengissä oleva valkoinen mies.
"Tietysti siellä syntyi meteli. Täytyihän sen syntyä ja tiesinhän sen, mutta siitä huolimatta se sai minut pelästymään. En ole koskaan eläissäni kuullut semmoista kirkumista ja ulvontaa. Neekerit olivat luultavasti syöksyneet pensaikkoihin tutkimatta mitä oli tekeillä, ja tahitilaiset riehuivat kuin mielipuolet, ampuivat ilmaan ja kirkuivat kiihoittaakseen heitä pakenemaan edelleen. Ja sitten, aivan äkkiä, hiljaisuus taas palasi; vain jokunen pienokainen, joka oli pudonnut äitinsä sylistä joukon paetessa, itki pensaikoissa.
"Ja sitten kuulin heidän tulevan mangrove-metsän läpi ja kuulin airon lyönnin laivan laitaa vastaan ja miss Lacklandin naurun ja tiesin kaiken olevan all right. Me tulimme laivaan ampumatta ainoatakaan laukausta. Ja kautta kaikkien taivasten! hän oli osoittanut, että kirjat voivat puhua totta, sillä itse vanha Kina-Kina siellä vedettiin partaan yli. Hän tutisi pelosta ja kirskui kuin apina. Kaikki muu kävi sitten helposti. Kina-Kinan sana oli heidän lakinsa, ja hän oli aivan järjiltään pelosta. Me pidätimme hänet laivassa ja annoimme hänen lähettää maihin julistuksia koko ajan kun viivyimme Punga-Pungassa.