"Vai niin — Binu-Charley? Mitä tahdot puhua minulle? Missä iso valkoinen master on?"
Joan ja Sheldon kuuntelivat yhdessä Binu-Charleyn kertomusta. Hän kuvaili Tudorin retkeä Balesunaa ylös: miten veneet oli kiskottu koskista ylös, miten he olivat kulkeneet jokea myöten, joka luikerteli ruohikoitten halki, miten valkoiset miehet lukemattomia kertoja olivat huuhtoneet hiekkaa kultaa etsien. Hän kertoi ensimmäisistä pienistä pyöreistä kukkuloista, viidakkopolkujen ihmishengen varalle viritetyistä ansoista, salahaudoista, joiden reunat ja pohja olivat täynnä teräviä keihäänkärkiä, ensimmäisistä heidän tapaamistaan bushmanneista, jotka eivät olleet koskaan nähneet tupakkaa eivätkä tunteneet polttamisen nautintoa, kiitteli heidän ystävällisyyttään, kertoi kuinka retkikunta sitten tunkeutui yhä lähemmäksi Lion's Headin rinteitä, kuinka valkoiset miehet kärsivät pensaikkohaavoista ja malariasta ja kuinka järjettömästi he luottivat bushmanneihin.
"Koko aika minu sano valkoinen master", kertoi hän, "minu sano: Se fella bushman se katso häne silmällä. Hän tietä paljon, hyvin paljon. Kun teillä on pyssy, se bushman on hyvä, hyvin hyvä ystävä. Koko aika hän katso tarkasti häne silmällä. Kun teillä ei ole pyssy, silloin se bushman lyö teiltä pää poikki. Hän kai-kai teidät kokonaan!"
Mutta bushmannit olivat olleet vielä kärsivällisempiä kuin valkoihoiset. Viikkoja oli vierinyt eikä mitään väkivaltaisuuksia ollut tapahtunut. Bushmannit tulivat yhä suuremmissa laumoissa valkoisten leiriin ja toivat aina lahjaksi syötäviä juuria, sikoja ja lintuja, villejä hedelmiä ja vihanneksia. Aina kun kullanetsijät siirsivät leiriään, bushmannit tarjoutuivat kantamaan tavaroita. Ja valkoiset miehet kävivät yhä huolettomammiksi. He eivät enää viitsineet olla varuillaan eivätkä kantaa pyssyä ja patruunavyötä muassaan, vaan alkoivat jättää aseensa leiriin lähtiessään kullanhakuun.
"Minu puhu koko aika iso valkoinen master, että hän katso tarkasti häne silmällä. Ja valkoinen master hän teke iso nauru, sano Binu-Charley aina sama pikku pikku lapsi — he sano minu ole pikku pikku lapsi."
Sitten eräänä aamuna Binu-Charley huomasi naisten ja lasten kadonneen. Tudor makasi juuri silloin kuumehoureissa heidän entisellä leiripaikallaan, viiden mailin päässä pääleiristä, joka oli siirretty nykyiseen paikkaansa, jotta retkikunta voisi tutkia eräitä kvartsiksi epäiltyjä kerrostumia. Binu-Charley oli kummankin leirin keskivälillä, kun naisten ja lasten katoaminen alkoi häntä epäilyttää.
"Minu ajattele", sanoi hän, "minu ajattele kovin. Monta musta Mary, monta pikku lapsi kulke iso pitkä matka. Mikä syy? Minu tietä, iso hyvin iso meteli tule pian. Minu pelkä kovin, minu pelkä. Minu juokse. Minu juokse pian."
Hän oli heittänyt tajuttomana makaavan Tudorin olalleen ja kantanut häntä mailin matkan takaisinpäin samaa tietä, jota he olivat tulleet. Siitä hän oli poikennut uudelle syrjätielle, kantanut taakkaansa neljännesmailin verran tiheimpään pensaikkoon ja piilottanut hänet isoon banian-puuhun. Palatessaan leiriin pelastaakseen jos mahdollista pyssyt ja matkavarusteet Binu-Charley oli nähnyt joukon bushmanneja kulkevan heidän tietään ja piiloutunut pensaikkoon. Siinä istuessaan hän oli kuullut kaksi laukausta leirin suunnalta. Muuta hän ei tietänyt. Hän ei ollut nähnyt valkoisia miehiä sen jälkeen eikä myöskään ollut uskaltanut lähestyä heidän vanhaa leiriänsä. Hän oli palannut Tudorin luo ja oleillut hänen kanssaan piilopaikassaan viikkokauden eläen villeillä hedelmillä ja muutamilla kyyhkysillä ja papukaijoilla, jotka hänen oli onnistunut ampua kaaripyssyllä. Sitten hän oli tullut Berandelle tuomaan uutisia. Hän kertoi, että Tudor oli hyvin sairas, makasi päiväkausia yhtä mittaa tainnoksissa ja oli tajuissaankin ollessaan hyvin heikko.
"Miksi et tapa valkoista masteria?" kysyi Joan. "Hänellä on hyvä pyssy, paljon kangasta, paljon tupakkaa, monta veistä ja kaksi pikkupyssyä, jotka ampuvat nopeasti pom-pom-pom — niin juuri."
Mustaihoinen hymyili ovelasti.