Punga-Pungan vapaaehtoiset seisoivat siinä säihkyvin silmin ja kasvojaan väännellen, alastoman ruumiin ainoana verhona kapeat vyöt ja hirvittävät helyt koristuksenaan. Jokaisen nenässä riippui litteä kilpikonnanluinen rengas, ja jokaisella oli savipiippu joko pistettynä korvalehden läpi tai helmistä tehdyn käsivarsirenkaan ja käsivarren väliin. Kaksi upeata villisian torahammasta koristi erään rintaa. Toisen rinnalla riippui suunnattoman suuri kiilloitetusta simpukankuoresta veistetty pyöreä laatta.
"Tulee kova tappelu", ilmoitti Sheldon heille lopuksi.
He irvistelivät ja astuivat tyytyväisinä jalalta toiselle.
"Ehkä bushmanni tekee teistä kai-kaita", sanoi Sheldon vielä.
"Ei pelkoa", vastasi heidän puhemiehensä, muuan Kugu, roteva, paksuhuulinen, etiooppialaisen näköinen mies. "Kukaties Punga-Pungan mies kai-hai bushmannin."
Sheldon pudisti nauraen päätään ja päästi heidät menemään, minkä jälkeen hän lähti varastohuoneeseen etsimään pientä suojatelttaa Joania varten.
XXIV.
Sisämaassa.
Peloittavan näköinen oli se joukkue, joka seuraavana aamuna auringon noustessa lähti kanooteissa ja pikkuveneissä matkaan Berandelta. Siihen kuuluivat paitsi Joania ja Sheldonia Binu-Charley ja Lalaperu, kahdeksan tahitilaista, kymmenen Punga-Pungan miestä, jotka kaikki ilokseen ja ylpeydekseen olivat saaneet kiiltävät, uudenaikaiset pyssyt. Lisäksi oli joukossa kaksi plantaasin venemiehistöistä, kuusi miestä kumpaisessakin. Näiden ei kuitenkaan pitänyt tulla Carlia edemmäksi, missä vesitie päättyi ja missä heidän tuli odottaa veneinensä. Boucher jäi Berandelle pitämään huolta plantaasista.
Kello yhdentoista aikaan aamupäivällä retkikunta saapui Binuun, jossa parisenkymmentä taloa oli ryhmässä joen rannalla. Siellä heihin liittyi neljäkymmentä binulaista, jotka olivat keihäin ja nuolin asestetut ja kirskuivat ja irvistelivät ihastuksesta nähdessään sotaisen joukon. Pitkien suvantojen jälkeen virran juoksu alkoi käydä vuolaammaksi, ja matka edistyi hitaammin ja vaivalloisemmin. Balesuna oli useilta kohdin matalakin, ja tuontuostakin raskaasti kuormitetut veneet tarttuivat pohjaan, jolloin ne oli puoleksi nostettava matalan kohdan yli. Paikka-paikoin sulkivat kapean joen yli kaatuneet puunrungot tien, ja veneet ja kanootit täytyi kantaa rantaa myöten esteitten ohitse. Yön tullen he ehtivät Carliin tyydytyksekseen tietoisina siitä, että olivat suorittaneet yhtenä päivänä matkan, joka Tudorin retkikunnalta oli vaatinut kaksi päivää.