Tänne Carliin — he olivat nyt puolitiessä ruohikon poikki — jätettiin seuraavana aamuna venemiehistöt ja suurin osa binulaisia. Uskaliaimmat heistä kulkivat vielä vajaan mailin eteenpäin, mutta pötkivät sitten juoksujalkaa takaisin. Binu-Charley kulki kuitenkin edelleen joukon etunenässä ohjaten sitä kukkuloille päin, samaa tietä, jota Tudor ja hänen miehensä muutamia viikkoja sitten olivat kulkeneet. Asettuessaan toisena iltana leiriin he jo olivat ehtineet ylätasangolle ja kauas troopilliseen pensaikkoon. Kolmantena päivänä he kulkivat bushmannien teitä — kapeita polkuja, joita täytyi astua peräkkäin ja jotka kiertelivät ja kaartelivat tiheän aarniometsän varjossa. Maa oli rehevää ja kosteata, ja miltei täydellinen hiljaisuus vallitsi metsässä; vain silloin tällöin kyyhkynen kukersi tai lumivalkea papukaija päästi ilmoille karkean naurunsa vaivalloisesti lentäessään.
Keskellä aamupäivää sattui täällä metsässä ensimmäinen onnettomuus. Binu-Charley oli hetkiseksi jäänyt jälkijoukkoon ja Kugu, sama punga-pungalainen, joka oli kerskaillut syövänsä bushmannit suuhunsa, kulki etumaisena. Joan ja Sheldon kuulivat jousenjänteen suhahduksen ja näkivät Kugun ojentavan kätensä, pudottavan pyssynsä, horjahtavan eteenpäin ja vaipuvan käsilleen ja polvilleen. Hänen paljaitten hartioittensa välissä alhaalla vasemmalla näkyi nuolen luukärki, joka oli lävistänyt hänen ruumiinsa. Ladatut pyssyt olivat valmiina ampumaan joka suunnalle, ja kaikki odottivat hermostuneesti, mitä seuraisi. Mutta ei risahdustakaan, ei pienintäkään liikettä ollut huomattavissa, ei mitään muuta kuin kostea, painostava hiljaisuus.
"Bushman ei lakkaa", huudahti Binu-Charley, ja useampi kuin yksi joukosta säpsähti kuullessaan hänen äänensä. "Aina sama kirottu ruma juttu. Tuo Kugu ei näe enää häne silmällä. Hän ei tiedä ei mitään." Kugun käsivarret olivat koukistuneet hänen alleen, ja hän makasi vavahdellen siinä mihin oli kaatunut. Juuri kun Binu-Charley tuli paikalleen joukon etunenään, haavoittunut heitti henkensä; ruumis vavahti vielä viimeisen kerran ja jäi hiljaa makaamaan.
"Suoraan läpi sydämen", sanoi Sheldon toimitettuaan tutkimuksensa. "Se tuli varmaan jonkinlaisesta vipulaitteesta."
Hän huomasi Joanin kalpeiden kasvojen jännittyneen ilmeen ja näki hänen suurin silmin tuijottavan maassa makaavaan ruumiiseen, joka hetki sitten oli ollut elävä ihminen.
"Minä pestasin hänet itse", sanoi hän kuiskaten. "Hän tuli rannikolle sisämaasta Punga-Pungaan ja suoraa päätä 'Marthaan' ja tarjoutui pestattavaksi. Ja minä olin hänestä niin ylpeä. Hän oli ensimmäinen…"
"Peijakas! Katso tämä", keskeytti Binu-Charley työntäen syrjään metsäpolun lehväseinämää, jonka takaa tuli näkyviin jousi niin valtava, ettei ainoakaan bushmanni olisi yksin jaksanut sitä jännittää.
Binulainen tutki ansan koneiston, löysi pensaaseen kätketyn laukaisulangan, joka Kugun jalan kosketuksesta oli saanut kireälle jännitetyn jousen laukeamaan.
He olivat syvällä aarniometsässä. Kolkko hämärä vallitsi, sillä ei yksikään auringon säde sattumaltakaan päässyt tunkeutumaan paksun lehti- ja liaanikatoksen lävitse, jonka alla he kulkivat. Tahitilaiset tunsivat ilmeisesti pyhää kammoa paikan hiljaisuutta ja pimeyttä ja äskeistä salaperäistä tapahtumaa kohtaan, mutta osoittivat juroa pelottomuutta ja tahtoivat jatkaa matkaa. Punga-pungalaiset sen sijaan eivät olleet millänsäkään. He olivat itse bushmanneja ja tottuneita tähän salaiseen sodankäyntiin, vaikka heidän metsissään olivatkin toiset keksinnöt käytännössä kuin täällä. Syvimmin tapaus oli vaikuttanut Joaniin ja Sheldoniin, mutta valkoihoisina heidän ei arveltu antavan mitään valtaa mielessään jokapäiväisille mielenliikutuksille ja heidän velvollisuutensa oli suhtautua kaikkeen välinpitämättömällä ylemmyydentunnolla, kuten hallitsevan rodun sopi.
Heidän jälleen lähtiessään liikkeelle Binu-Charley taas otti johdon käsiinsä, ja hänen tarkka katseensa keksi toisen piilostaan väijyvän ansan toisensa jälkeen. Itse tiekin oli täynnänsä loukkauskiviä, joista tärkeimpiä olivat viekkaasti piiloitetut tunkeilevien vieraitten paljaihin jalkoihin pistävät okaat. Kerran iltapäivällä Binu-Charley oli vähällä pudota tien alle kaivettuun piikkireunaiseen ja -pohjaiseen kuoppaan. Silloin tällöin koko joukko sai pysähtyä odottamaan, kun Binu-Charley tutki epäilyttäviä taipaleita. Joskus hänen täytyi poiketa tieltä ja ryömiä ja kiipeillä viidakon halki päästäkseen lähestymään ansoja takaapäin. Kerran eräs jousi hänen varovaisuudestaan huolimatta laukesi Ja nuoli hipaisi erään tiellä odottavan punga-pungalaisen olkaa.