"Tahdonhan minä", keskeytti Sheldon äkkiä.
"Mutta tehän…"
"Ettekö siis ymmärrä, pikku tyttö, että minä tahtoisin teidän rakastavan minua", jatkoi Sheldon kiihkeästi. "Muuten avioliittomme olisi puolinainen. Minä en tahdo, että te menette naimisiin kanssani vain sen vuoksi, että rannikon juorut siten saadaan vaikenemaan, eikä myöskään mistään typerästä romanttisesta syystä. En tahtoisi saada teitä omakseni… sillä tavoin."
"Siinä tapauksessa" — Joan puhui hyvin vakavasti, vaikka Sheldon olisi voinut vannoa jälleen näkevänsä tuon veitikkamaisen ilmeen — "koska te olette halukas harkitsemaan tarjoustani, niin sallinette minun tehdä joitakin huomautuksia. Ensiksikään teidän ei pidä puhua niin pilkallisesti seikkailusta, koska oma elämänne on seikkailua. Ja varmasti se oli sitä jo minun tullessani tänne ja tavatessani teidät kuumeeseen menehtymäisillänne yksinäisellä plantaasillanne, missä parisataa hurjaa ihmissyöjää himoitsi henkeänne. Sitten minä tulin…"
"Niin, sitten te tulitte myrskytuulen tuomana", puuttui Sheldon puheeseen, "suoraa päätä kuunarinne haaksirikosta, sousitte rantaan vene täynnä uhkeita tahitilaismerimiehiä ja astuitte bangalooni Baden-Powell-hattu päässä, merisaappaat jalassa ja valtava Colt-revolveri riippuen vyössänne, ja minä myönnän mielelläni, että te olitte kuin seikkailun hengetär."
"Mainiota!" huudahti Joan riemuiten. "Siis yksinkertaista yhteenlaskua — lisäämme teidän seikkailunne minun seikkailuuni. Se asia on siis selvä, eikä teidän tarvitse tehdä pilkkaa seikkailusta. Toiseksi minun mielestäni Tudorin suuteluyritys ei ollut ensinkään romanttinen eikä myöskään tämä järjetön kaksintaistelu ollut seikkailua. Mutta sen sijaan minusta on romanttista, että te rakastuitte minuun. Ja lopuksi… nyt lisäämme romantiikkaa romantiikkaan… minä luulen, että rakastan teitä, Dave — voi Dave!"
Viimeiset sanat hän puoleksi kuiskasi ujolla kyyhkysäänellä Sheldonin sulkiessa hänet syliinsä ja painaessa hänet rintaansa vasten.
"Mutta minä en rakasta sinua tämänpäiväisen hulluttelun takia", kuiskasi Joan painautuen hänen olkaansa vasten. "Valkoiset miehet eivät saisi kierrellä maita ja metsiä tappaakseen toisiaan."
"Miksi sinä sitten rakastat minua?" kysyi Sheldon — kuten kaikki rakastajat tuon ikuisen kysymyksen lumoissa, joka ainiaaksi on jäänyt vastausta vaille.
"En tiedä — siksi vain että rakastan, luullakseni. Ja yhtä tyydyttävän selityksenhän sinäkin annoit minulle silloin kun keskustelimme niinkuin kaksi miestä keskenään. Mutta minä olen rakastanut sinua viikkokausia — koko ajan, kun sinä olet ollut niin ihastuttavasti ja hienotunteisesti mustasukkainen Tudorille."