"Milloin tuo tapahtui?" kysyi Sheldon.
"Viime vuonna — suuren pörssipaniikin vuonna."
"Odottakaahan!" Sheldon mietti jotakin mielessään hyvin vakavan näköisenä. "Kuusitoista ja viisi, siihen yksi tekee kaksikymmentäkaksi. Te olette syntynyt vuonna 1887?"
"Niin olenkin, mutta tuo ei ollut kohteliasta."
"Olen todella pahoillani", sanoi Sheldon, "mutta tuo kysymys tuli aivan itsestään."
"Ettekö te koskaan osaa sanoa mitään miellyttävää? Vai onko tuo teidän englantilaisten tavallinen tapa?" Tytön harmaisiin silmiin tuli veitikkamainen ilme ja hänen huulensa vapisivat hetkisen. "Minä suosittelen teille, mr Sheldon, luettavaksi Gertrude Athertonin kirjaa Amerikkalaiset vaimot ja englantilaiset aviomiehet."
"Kiitos, olen lukenut sen. Se on minulla tuolla." Hän osoitti hyvin varustettua kirjahyllyään. "Mutta pelkään, että se on jotenkin puolueellinen."
"Kaikki, mikä ei ole englantilaista, on tietysti puolueellista", vastasi tyttö. "Minä en ole koskaan pitänyt englantilaisista. Viimeinen, jonka opin tuntemaan, oli eräs työnjohtaja. Isän piti panna hänet viralta."
"Ei yksi kiuru kesää tee."
"Mutta siitä englantilaisesta oli meille ikävyyksiä aivan loppumattomiin — no niin! Ja olkaa nyt kiltti älkääkä tehkö minua vielä sietämättömämmäksi kuin jo olen."