»Montako miestä sinulla on mukanasi?» kysyi hän.
»Kaiken kaikki kymmenen poikaa», vastasi ukonääni, »ja yksi vielä».
»Laskekaa sitten laivan kupeelle.» Kääntämättä päätään, oikea käsi vaistomaisesti pistoolin perällä, Van Horn komensi: »Tambi! Hae lyhty. Mutta älä tuo sitä tänne. Laske se perälle mesaanimaston kohdalle ja pidä silmäsi auki.»
Tambi totteli ja asetti lyhdyn kahdenkymmenen jalan päähän kapteenista. Tämän toimenpiteen kautta Van Horn oli edullisemmassa asemassa kuin lähestyvät kanoottimiehet, sillä piikkilanka-aidan alapuolella riippuen lyhty valaisi selvästi kanootissa olijat, samalla kun hän jäi puolipimeään varjoon.
»Washee — washee!» kiiruhti hän käskevästi, kun näkymättömässä kanootissa olijat yhä viivyttelivät.
Kuului melan loisketta, ja sitten lyhdyn valokehään sukelsi sotakanootin korkea, musta kokka, joka oli kaareva kuin gondolin kaula ja hopeanhohtavilla raakunkuorilla koristettu, pitkä kapea kanootti, jossa ei ollut hankaimia. Venheen pohjalla meloi polvillaan rotevia, kiilusilmäisiä, kiiltävänmustia villejä. Ishikola, vanha päällikkö, kyyrötti keskellä venhettä ilman melaa, sytyttämätön tyhjäkoppainen, lyhytvarsinen savipiippu ylösalaisin hampaattomissa ikenissä, ja perämiehenä keikari, yhdistelmä mustaa alastomuutta ja valkeita koruja, lukuunottamatta sianhäntää toisessa ja tulipunaista, yhä helottavaa kukkaa toisessa korvassa.
Oli sattunut tapauksia, jolloin vähemmän kuin kymmenen mustaihoista on vallannut värväyslaivaan, jossa oli kaksi valkoihoista, ja Van Hornin käsi piteli automaattipistoolin perää, mutta hän ei vetänyt sitä kokonaan ulos kotelosta, vaan vei vasemmalla kädellä sikarin suuhunsa ja imaisi siihen voimakkaan tulen.
»Halloo, Ishikola, iänikuinen kirottu pahanilmanlintu», tervehti Van Horn vanhaa päällikköä, kun keikari painamalla melan syvään veteen käänsi kanootin Arangin viereen, niin että laiva ja kanootti olivat kyljitysten.
Ishikola tähysi hymyillen ylös lyhdyn valossa. Hän hymyili oikealla silmällään, sillä vasemman oli nuoli sokaissut jossakin nuoruudenaikaisessa viidakkokahakassa.
»Tuhat tulimaine!» vastasi hän tervehdykseen. »Siitä iso aika, kun me näki.»