Sillä aikaa kuin Borckman meni tupakkaa kannen alta noutamaan, puhui Van Horn Ishikolalle totuudesta ja lupausten velvoituksesta. Sitten hän kumartui piikkilanka-aidan yli ja ojensi alas viisi tupakkatankoa.
»Tuhat tulimmaista», uhkasi hän. »Jonakin päivänä teen lopun sinusta. Sinä et ole hyvä ystävä suolaisen veden rannalla. Ja olet suuri hupsu viidakossa.»
Kun Ishikola koetti tenätä vastaan, keskeytti Van Horn hänet tiuskaisten: »Tuhat tulimmaista! Olet jo puhunut kylliksi tuhmuuksia!»
Kanootti pysyi paikoillaan. Keikarin varvas tunnusteli salaa sniderien periä lehtien alta, eikä Ishikola pitänyt kiirettä.
»Washee — washee!» huudahti Van Horn yhtäkkiä käskevästi.
Melojat tottelivat vaistomaisesti odottamatta päällikkönsä tai keikarin käskyä, ja kanootti sukelsi syvien, voimakkaitten vetojen viemänä ympäröivään pimeyteen. Aivan yhtä nopeasti Van Horn siirtyi kannella kymmenkunta yardia sivulle välttääkseen mahdollista umpimähkäistä kuulaa. Hän istuutui ja kuunteli melanloiskinan häipymistä etäisyyteen.
»Hyvin tehty, Tambi», sanoi hän rauhallisesti. »Annahan musiikin soida jälleen.»
Ja sillä aikaa kuin fonografi kirkui »Punaisen siiven» halpahintaista, sievää säveltä, Van Horn nojasi kyynärpäillään kanteen, poltti sikariaan ja puristi Jeriä hyväillen puoleensa.
Polttaessaan hän näki tähtien äkkiä sumenevan: sadekuuro kulki vastatuuleen eli suuntaan, mistä saattoi arvioida tuntumattoman tuulen tulevan. Päätellessään, kuinka kauan suunnilleen kuluisi, ennen kuin hänen täytyisi käskeä Tambi viemään fonografi ja levyt kannelta, Van Horn huomasi viidakkotytön katsovan häneen mykällä kauhulla. Hän nyökkäsi suostumuksensa silmät puoleksi ummessa, katse ylöspäin suunnattuna ja vahvisti sen viittaamalla kajuutankäytävää kohti. Tyttö totteli kuin piesty koira olisi totellut, nousi vaivalloisesti jaloilleen, alkoi jälleen vapista ja vilkuili joka hetki taakseen täynnä ainaista pelkoa suurta, valkoista herraa kohtaan, joka hänen vakaumuksensa mukaan jonakin päivänä söisi hänet. Van Horn suri jälleen sitä, ettei kyennyt ilmaisemaan tytölle hyvää tahtoaan heitä erottavan aikakausien kuilun yli. Tyttö hiipi kajuutan aukolle ja ryömi siitä alas jalat edellä muistuttaen isopäistä jättiläistoukkaa.
Lähetettyään Tambin tytön jälkeen kallisarvoista fonografia viemään Van Horn jatkoi sikarinpoltteluaan neulanhienon sadesuihkun vilvoittaen valellessa hänen kuumaa ruumistaan.