Satoi vain viitisen minuuttia. Sitten tähdet taas ilmestyivät näkyviin taivaalla. Kannelta ja mangrove-suosta nousi ellottavia höyryjä, ja tukahduttava kuumuus uhosi kaikkialla.

Van Horn ei ollut milloinkaan sairastanut muuta kuin kuumetta, ja hän luotti luontaiseen terveyteensä. Sen tähden hän ei vaivautunut hakemaan peitettä suojakseen.

»Ensimmäinen vahtivuoro on sinun», sanoi hän Borckmanille. »Sitten en herätä sinua ennen kuin aamulla varhain lähtiessämme.»

Hän laski päänsä oikealle käsivarrelleen, puristi vasemmalla Jeriä rintaansa vasten ja vaipui uneen.

Siten valkoiset miehet ja mustat alkuasukkaat elivät päivästä päivään Salomonin saarilla kiistellen ja käyden kauppaa, valkoiset koettaen säilyttää päänsä harteillaan ja mustaihoiset yhtä hartaasti koettaen pudottaa valkoisten pään heidän harteiltaan, mutta samalla säilyttää oma henkensä.

Ja Jeri, joka tunsi ainoastaan Meringen laguunimaailman, alkoi aavistella, että nämä uudet Arangilaivan ja Malakan saaren maailmat olivat suunnilleen samanlaisia kuin se, ja katseli valkoisten ja mustaihoisten ikuista taistelua tietyllä ymmärtämyksellä.


KYMMENES LUKU

Päivänsarastus näki Arangin lähdön, sen purjeitten riippuvan raskaina tyynessä ilmassa ja miehistön ponnistelevan valaanpyyntiveneen airoissa hinatakseen laivan kapean salmen läpi.

Kun alus kerran harhailevan tuulenpuuskauksen voimasta painui lähelle rantaa, vetäytyivät kannella olevat mustaihoiset säikähdyksestä liki toisiaan kuin lampaat tarhassaan, kun ryöstöretkellä oleva julma susi ulvoo ulkopuolella. Ja Van Hornin huudot valaanpyyntiveneeseen: »Washee — washee! Muuten helvetti perii teidät!» oli tarpeeton. Laivamiehet nousivat koholle teljoilta ja kiskoivat koko painollaan jokaisen aironvedon. He tiesivät, mikä hirveä kohtalo heillä olisi edessään, jos Arangin köli tarttuisi koralliseen salakariin. Ja he tunsivat aivan samaa pelkoa kuin kauhunvaltaama tyttö varastohuoneessa. Monen monet Langa-Langan ja Somon pojat olivat joutuneet su'ulaisten juhlapaisteiksi, aivan samoin kuin Su'un pojat olivat höystäneet lukuisia juhlia Langa-Langassa ja Somossa.