Sellaiset pakolaiset ryöstivät vaimoja mantereelta, lisääntyivät ja moninkertaistuivat lukumäärältään. Jättiläismäisellä työllä polttavan auringon paahteessa he lannistivat meren. He vallittivat koralliriuttojensa ja hiekkasärkkiensä partaat mantereelta pimeinä öinä salakuljettamillaan korallilohkareilla. He rakensivat ilman savea ja talttaa lujia muureja meren rynnäkköjä vastaan. Ja samoin kuin rotat ihmisten nukkuessa näpistelevät ihmisasunnoista, he varastivat mantereelta kanoottikuormia, miljoonia kanoottikuormia voimakasta, hedelmällistä multaa.
Sukupolvet ja vuosisadat seurasivat toisiaan, ja vihdoin alastomien, puoleksi vedenpeittämien hiekkasärkkien sijalla oli vallitettuja linnoituksia, joissa oli kulkuaukkoja pitkille kanooteille ja joita manteretta vastaan suojelivat laguunit, heidän pienet sisämerensä. Kookospähkinäpalmut, banaanipuut ja mahtavat leipäpuut antoivat ravintoa ja varjoa. Heidän puutarhansa kukoistivat. Heidän pitkät, kapeat sotakanoottinsa hävittivät rannikkoja ja kostivat esi-isiensä puolesta niiden jälkeläisille, jotka heitä olivat vainonneet.
Niiden pakolaisten ja luopioiden lailla, jotka asettuivat Adrianmeren suolavesiperäisille soille ja rakensivat syvään upotetuille paaluille Venetsian mahtavat palatsit, kartuttivat nämä kurjat, vainotut mustaihoiset valtaansa siksi, kunnes pääsivät mantereen herroiksi, jotka vallitsivat liikennettä ja kulkuteitä pakottaen viidakon asukkaat ainaiseksi jäämään viidakkoon, niin etteivät nämä milloinkaan uskaltaneet yrittää suolaisen veden rannalle.
Ja täällä rannikkokansan menestyksen ylpeällä näyttämöllä Van Horn kulki nyt kuolemaa uhmaten ajattelematta vaaraa: hän oli muokkaamassa maaperää voidakseen vastedes edullisesti pestata työväkeä kaukaisilla saarilla oleville plantaaseille, toisille seikkaileville valkoisille miehille, joiden uhkarohkeus ei ollut niin huimapäistä kuin hänen.
Ja tunnin kuluttua asettaessaan Jerin jälleen perätuhdolle ja noustessaan itse veneeseen Van Horn jätti rannalle hämmästyneen ja ihmettelevän mustan päällikön, ja tämä kunnioitti enemmän kuin koskaan ennen dynamiitista luotuja valkoisia miehiä, jotka toivat hänelle tankotupakkaa, karttuunia, puukkoja ja kirveitä ja aina hyötyivät kaupoissa.
YHDESTOISTA LUKU
Laivalle palattuaan Van Horn nostatti heti purjeet ja ankkurin ja lähti purjehtimaan yli laguunin kymmenen mailin päässä tuulenpuolella sijaitsevaan Somoon. Matkan varrella hän pysähtyi Binussa tervehtiäkseen päällikkö Johnnyä ja laskeakseen maihin muutamia sinne palaavia villejä. Sitten purjehdittiin edelleen Somoon, missä Arangin ja monen siinä olleen retkeily päättyi ainaiseksi.
Somossa Van Horn sai osakseen aivan toisenlaista kohtelua kuin Langa-Langassa. Kun palaavat miehet oli saatettu rannalle, ja se oli suoritettu jo puoli neljän aikaan iltapäivällä, kutsui Van Horn päällikkö Bashtin laivalle. Ja päällikkö Bashti tuli, hyvin reippaana ja pirteänä iästään huolimatta ja hyvin ystävällisenä, niin ystävällisenä, että hän pyytämällä pyysi saada tuoda mukanaan laivalle kolme vanhinta vaimoaan. Tämä oli ennenkuulumatonta. Bashti ei ollut milloinkaan ennen sallinut ainoankaan vaimonsa näyttäytyä valkoiselle miehelle, ja Van Horn tunsi osakseen tulleen kunnian niin suureksi, että hän lahjoitti kullekin vaimolle kirjavan savipiipun ja tusinan tupakkatankoja.
Vaikka oli myöhäinen iltapäivä, puhalsi pasaatituuli vielä virkeästi, ja Bashti, joka oli ottanut kohtuuttoman osan kahden kuolleen pojan isille tulevista palkoista, osteli runsaasti tavaraa Arangin varastosta. Kun Bashti lupasi paljon uusia työmiehiä, vaati Van Horn tuntien villien nopeat mielenmuutokset saada merkitä ne heti kirjoihin. Bashti vastusteli ja ehdotti seuraavaa päivää. Van Horn väitti, ettei tullut toista niin sopivaa tilaisuutta, ja niin lujana hän pysyi, että vanha päällikkö lähetti kanootin rannalle keräämään plantaaseille määrättyjä miehiä.