Kun munimiskausi alkoi ja sekä Bashti että Agno halusivat hartaasti munia oltuaan kuusi kuukautta niitä vailla, otti Agno Jerin mukaansa lähtiessään kanatarhalle, jonne vei mangrove-tiheikössä kiemurteleva tabun suojaama polku. Siellä he hyppelivät juurelta juurelle yli liejun, joka höyrysi ja löyhkäsi ikuisesti seisovassa ilmassa.
Polku, joka ei ansainnut polun nimeä ja jolla ihmisen täytyi tehdä pitkiä harppauksia juurelta juurelle ja koiran tasajalkahyppyjä, oli uutta Jerille. Se ei ollut retkillään kertaakaan keksinyt sitä, kun se oli niin vähän käytetty. Jeristä oli ihastuttavaa ja ihmeellistä, että Agno kuljetti sitä niin hartaasti mukanaan, ja se tunsi hämärästi, että Agnoon saattoi suhtautua hiukan niin kuin isäntään, jota sen koiransielu lakkaamatta kaipasi.
Äkkiä mangrove-suo loppui ja he tulivat hiekka-aukeamalle, joka oli vanhaa merenpohjaa. Niinpä se oli vieläkin niin suolainen ja hedelmätön, että isot puut eivät juurtuneet siihen eivätkä voineet suojata sitä auringonpaahteelta oksillaan. Kömpelötekoisesta portista päästiin aitaukseen, mutta Agno ei vienyt Jeriä sen kautta. Sen sijaan hän kummallisesti tirskuttaen rohkaisi ja usutti Jeriä kaivamaan tunnelia korkeatekoisen paaluaidan alitse. Hän auttoi omin käsin, kuopi hiekkaa kasoittain, mutta pakotti Jerin painamaan siihen koirankäpälien ja kynsien selvät jäljet.
Ja kun Jeri oli päässyt aitaukseen, meni Agno sinne portin kautta ja usutti sen kaivamaan munia hiekasta. Mutta Jeri ei himoinnut munia. Agno joi kahdeksan raakana ja pani kaksi kainaloonsa eväikseen. Kahdeksan juomansa munan kuoret hän musersi, niin kuin koira olisi ne särkenyt, ja täydentääkseen juonensa, jota hän oli kauan hautonut mielessään, hän säästi kahdeksannesta munasta pienen osan, jonka valutti, ei Jerin poskiin, mistä tämän kieli olisi voinut nuolla sen pois, vaan otsaan silmien tasalle ja niiden yläpuolelle, missä se pysyisi ja todistaisi Jeriä vastaan hänen suunnitelmansa mukaan.
Eikä Agno tyytynyt siihen. Hän teki häikäilemättömän pyhyydenloukkauksen: usutti Jerin munivan megapodikanan kimppuun. Ja sillä aikaa kuin Jeri nitisti kanan, Agno pujahti tarhasta tietäen, että herätetty murhaamishalu saisi Jerin jatkamaan typerien lintujen tappamista, ja kiiruhti mangrovetiheikön läpi kertomaan Bashtille, millaiseen ristiriitaan hänen papillinen pyhyytensä oli joutunut. Koiran tabu, kuten hän selitti, oli estänyt häntä häiritsemästä tabu-koiraa, kun tämä söi tabu-kanoja. Hän ei kyennyt ratkaisemaan, kumpi tabu oli suurempi. Ja Bashti, joka ei ollut maistanut megapodin munia puoleen vuoteen ja joka kiihkeästi halusi elää uudelleen kaukaisen nuoruutensa viimeisen värinän, harppaili mangrove-suon poikki niin hämmästyttävällä nopeudella, että sai hengen salpaantumaan monta vuotta nuoremmalta ylipapiltaan.
Ja hän saapui kanatarhaan ja tapasi Jerin käpälät ja suu verestä punaisina tappamassa neljättä kanaa, ja Agnon sivelemä räikeän keltainen ruskuainen, jonka piti olla peräisin muka monista munista, paistoi yhä sen silmien ympärillä ja otsalla. Turhaan Bashti etsi katseellaan edes yhtä ainoata munaa, sillä kuuden kuukauden nälkä vaivasi häntä ankarammin kuin milloinkaan tästä suuresta onnettomuudesta yltyneenä. Mutta Jeri vain heilutti häntätöpykkäänsä Bashtille ikään kuin pyytäen tältä tunnustusta urotyöstään — hänhän oli täyttänyt Agnon kehoituksen! — ja nauroi vertatippuvin poskin ja munakeltuaista hohtavin silmin.
Bashti ei raivostunut, kuten hän olisi tehnyt yksin ollessaan. Ylipappinsa nähden hän ei voinut alentua sellaiseen inhimilliseen heikkouteen. Niin tekevät korkeassa asemassa olevat henkilöt aina: mukauttavat luontaiset halunsa tilanteeseen ja peittävät keskinkertaisuutensa teeskenneltyyn epäitsekkyyteen. Niinpä Bashtikaan ei ilmaissut pettymystään. Agno hallitsi itseään jonkin verran huonommin, sillä hän ei voinut kokonaan karkottaa silmistään himokasta loistetta. Bashti huomasi sen, mutta erehtyi pitämään sitä tavallisena uteliaisuutena. Tämä todistaa kaksi seikkaa korkeassa asemassa olevista: ensiksi, että he pettävät mielellään alempiaan, ja toiseksi, että he eivät voi estää alempiaan pettämästä heitä.
Bashti katsoi Jeriä leikkisästi aivan kuin kysymyksessä olisi ollut pila, ja heitti välinpitämättömän syrjäsilmäyksen ylipappiinsa, jolloin huomasi pettymyksen tämän silmissä. Kas niin, ajatteli Bashti, peijasinpa hänet kuin peijasinkin.
»Kumpi on korkeampi tabu?» kysyi Agno Somon kielellä.
»Kysytkin! Tietysti megapodi-tabu.»