Nalasu oli omituinen vanhus. Hän eli yksikseen pienessä ruohomajassa kylän laidassa. Lähin asumus oli melkoisen matkan päässä, ja hänen omansa seisoi aukeamalla keskellä tiheää viidakkoa, joka ei missään kohden ollut kuuttakymmentä jalkaa lähempänä majaa. Tämän raivatun alan hän piti aina vapaana nopeasti leviävästä kasvullisuudesta. Hänellä ei ilmeisesti ollut yhtään ystävää. Vieraita ei tullut milloinkaan hänen majalleen. Vuosia oli jo kulunut siitä, kun hän viimeiseltä riisti halun siihen. Sitäpaitsi hänellä ei ollut yhtään sukulaista. Hänen vaimonsa oli kuollut kauan sitten, ja hänen kolme poikaansa olivat vielä naimattomina menettäneet päänsä taistelussa Somon rajojen ulkopuolella korkeiden kukkuloiden viidakkopoluilla ja joutuneet surmaajiensa, viidakkolaisten vatsoihin.
Sokeaksi hän oli hyvin toimelias mies. Hän ei pyytänyt keneltäkään apua ja hankki itse toimeentulonsa. Maja-aukiollaan hän viljeli jamssia, makeita perunoita ja taroa. Hän ei pitänyt puista majan lähellä, ja niinpä hänellä oli toisella aukiolla pisanki- ja banaanipuita ja puoli tusinaa kookospalmuja. Hedelmiä ja vihanneksia hän vaihtoi kylässä lihaan, kalaan ja tupakkaan.
Hän käytti suuren osan ajastaan Jerin kasvattamiseen ja muulloin teki jousia ja nuolia, jotka hänen heimolaistensa keskuudessa olivat niin suuressa maineessa, että ne kävivät aina kaupaksi. Kului tuskin päivääkään hänen harjoittelemattaan jousella ja nuolella. Hän ampui vain äänen ohjaamana, ja milloin vain kuului ääntä tai kahinaa viidakosta ja Jeri oli ilmoittanut hänelle sen syyn, hän ampui sitä kohti nuolen. Sitten oli Jerin velvollisuus tuoda nuoli varovasti takaisin, jos se oli sivuuttanut maalin.
Omituista Nalasussa oli se, ettei hän nukkunut enempää kuin kolmisen tuntia kahdestakymmenestäneljästä, ettei hän koskaan nukkunut yöllä ja ettei hän lyhyttä päiväuntaan koskaan nukkunut asunnossaan. Ympäröivän viidakon sankimmassa tiheikössä hänellä oli jonkinlainen piilomaja, johon ei vienyt yhtään polkua. Hän ei koskaan mennyt sinne tai palannut sieltä samaa tietä, niin että hedelmällisen maan trooppinen kasvillisuus, kun sitä niin harvoin tallattiin, hävitti aina pienimmätkin jäljet hänen kulkemastaan tiestä. Ja hänen nukkuessaan Jeri oli opetettu pitämään vahtia hetkeksikään nukahtamatta.
Nalasun äärettömään varovaisuuteen oli omat syynsä. Vanhin hänen kolmesta pojastaan oli kerran sattuneessa riidassa tappanut erään Aon. Ao oli ollut yksi Annon perheen kuudesta veljeksestä, jotka asuivat eräässä isossa kylässä. Somon lain mukaan Annon perhe oli oikeutettu perimään verivelan Nalasun perheeltä, mutta sen oli tehnyt tyhjäksi Nalasun kolmen pojan kuolema viidakossa. Ja kun Somossa oli lakina elämä elämästä, ja kun Nalasu oli yksin elossa perheestään, tiesi koko heimo hyvin, että annolaiset eivät tyytyisi, ennenkuin olivat ottaneet sokealta mieheltä hengen.
Mutta Nalasu oli yhtä kuuluisa suurena taistelijana kuin kolmen sotaisan pojan isänä. Kahdesti annolaiset olivat yrittäneet kostaa, ensimmäisen kerran, kun Nalasulla vielä oli näkönsä. Nalasu oli huomannut heidän väijytyksensä, kiertänyt sen, tavannut vihollisten takana itse Annon, perheen isän, ja tappanut tämän tehden siten verivelan kaksinkertaiseksi.
Sitten oli tullut hänen onnettomuutensa. Hänen täyttäessään uudelleen käytettyjä sniderin patruunoita, ruudinräjähdys poltti hänen molemmat silmänsä. Heti sen jälkeen kun hän istui hoitamassa haavojaan, olivat annolaiset hyökänneet hänen kimppuunsa mutta sitä hän juuri oli odottanut. Sinä iltana Annon toinen poika ja kaksi hänen setäänsä astui myrkytettyihin orjantappuroihin ja sai kauhean kuoleman. Niin oli henkien luku, jotka hän oli annolaisille velkaa, kasvanut viideksi, ja ne saattoi periä vain yhdeltä sokealta mieheltä.
Tämän jälkeen annolaiset olivat pelänneet orjantappuroita niin kovasti, etteivät uskaltaneet tulla uudelleen, vaikka heidän kostonhimonsa kyti yhä ja he odottivat sitä päivää, jolloin Nalasun pää koristaisi heidän voitonmerkkisalkoaan. Siihen päivään saakka Nalasun ja annolaisten välillä ei vallinnut aselepo, vaan pakkorauha. Vanha mies ei kyennyt ahdistamaan vihollisiaan, eivätkä nämä uskaltaneet hyökätä hänen kimppuunsa. Eikä ratkaisupäivää tullutkaan, ennen kuin Jeri joutui Nalasun kasvatiksi, mutta sen jälkeen eräs annolainen vihdoin teki keksinnön, jonka vertaista ei koko Malaitalla oltu milloinkaan nähty.