»Ei epäilystäkään», myönteli Harley. »Se on valkoisen miehen jalostama ja kasvattama. Sillä on tarinansa. Sen koko elämä on ollut seikkailua. Jos se voisi kertoa tarinansa, istuisimme me päiväkausia hurmautuneina sitä kuuntelemassa. Varmasti se ei ole elänyt koko ikäänsä mustaihoisten keskuudessa. Näyttäkäämme sille Johnnyä.»
Johnny, jonka Kennan viittasi tulemaan luokseen oli brittiläisen Salomonin saarten Tulagissa asuvan kuvernöörin Kennanille lainaama ja oli tämän muassa pikemminkin luotsina ja oppaana kuin filosofina ja ystävänä. Johnny lähestyi virnistellen, ja Jerin käytös muuttui heti. Sen ruumis jäykistyi Villa Kennanin käden alla, kun se vetäytyi pois tämän luota ja kulki jäykin jaloin mustaihoista kohti. Jerin korvat eivät luimistuneet, eikä se nauranut toverillisesti suullaan tarkastellessaan Johnnyä ja nuuskiessaan hänen pohkeitaan vastaisen varalta. Se oli kiireestä kantapäähän ritari ja palasi aivan lyhyen tarkastuksen jälkeen takaisin Villa Kennanin luo.
»Mitäs minä sanoin?» ylvästeli tämän mies. »Se tuntee värieron. Se on valkoisen miehen koira, joka on opetettu sellaiseksi.»
»Tuhat tulimaine», sanoi Johnny. »Minu tunte se koira. Minu tunte sen isä ja äiti. Meringellä asu iso valkoinen herra Haggin, ja siellä hänen luona olla tämän koiran isä ja äiti.»
Harley Kennan huudahti: »Aivan niin. Kuvernööri kertoi minulle koko jutun. Arangi, jonka somolaiset valtasivat, purjehti viimeksi Meringen plantaasilta. Johnny tuntee koiran sen parin jälkeläiseksi, jonka Meringellä asuva Haggin omistaa. Mutta siitä on jo pitkä aika. Koiran on täytynyt siihen aikaan olla pieni pentu. Tietysti se on valkoisen miehen koira.»
»Ja sinä et kuitenkaan ole havainnut huomattavinta todistetta siitä», kiusoitteli Villa Kennan. »Koiralla on silmiinpistävä tuntomerkki.»
Harley katseli tarkasti Jeriä.
»Kieltämätön tuntomerkki», väitti hänen vaimonsa.
Toisen pitkän tarkastelun jälkeen Kennan pudisti päätään.
»En todellakaan huomaa.»