"Mutta se työ ja pitkä työpäivä olivat tappaa minut", sanoi hän "ja minun täytyi lähteä siitä hommasta. Minulla oli hiukan rahaa säästössä, mutta se meni elämiseen ja toisen paikan etsimiseen."
Tämä oli hänen ensimmäinen yönsä piikkilässä, ja hän oli tullut vain saadakseen levätä. Niin pian kuin pääsisi pois, hän aikoi lähteä Bristoliin, sadankymmenen mailin kävelymatka. Siellä hän arveli jotenkin pääsevänsä Valtoihin menevään laivaan.
Mutta jonossa olevat miehet eivät olleet kaikki tätä lajia. Jotkut olivat kurjia hylkyjä, paatuneita ja veteliä, mutta siitä huolimatta sangen inhimillisiä monessa suhteessa. Muistanpa, kuinka muuan ajuri, ilmeisesti palaten kotiin päivän työstä, pysäytti ajoneuvonsa meidän eteemme, niin että hänen nuori toivonsa, joka oli juossut häntä vastaan, saattaisi kiivetä ylös. Mutta rattaat olivat korkeat ja nuori toivo pieni, ja turhaan hän useita kertoja yritti päästä ylös. Silloin muuan mitä viheliäisimmän näköinen mies astui jonosta ja nosti hänet rattaille. Tämä teko oli sinänsä hyve ja epäitsekäs, se oli rakkauden osoitusta eikä almun anomista. Ajuri oli köyhä, ja mies tiesi sen; mies seisoi piikkilän jonossa, ja ajuri huomasi sen; ja mies oli tehnyt pikku-palveluksen ja ajuri kiitti häntä, aivan kuin sinä ja minä olisimme tehneet ja kiittäneet.
Toista kaunista kohtausta esittivät humalanpoimija ja hänen "muorinsa". Mies oli ollut jonossa noin puolisen tuntia, kun hänen "muorinsa" saapui häntä tapaamaan. Vaimo oli luokkaansa nähden varsin siististi puettu, haalistunut myssy harmaassa päässään ja säkkikankainen käärö kainalossaan. Hänen puhuessaan miehellensä tämä kurkotti eteenpäin tarttui hänen valkotukastaan vapaaksi päässeeseen tuulessa viipottavaan hiuskiehkuraan, kiersi sitä pehmeästi sormissansa ja tunki sen kunnollisesti paikalleen korvan taakse. Tästä kaikesta saattoi päätellä monia asioita. Mies varmasti piti vaimostaan siksi paljon, että olisi toivonut hänet sieväksi ja hän oli ylpeä vaimostaan, seistessään siinä piikkilän jonossa, ja hän halusi hänen näyttävän siistiltä näiden osatoveriensa silmissä, jotka myöskin seisoivat piikkilän jonossa. Mutta pohjimmaisin ja paras hänen vaikuttimistaan oli miehen ylenpalttinen voimakas kiintymys vaimoonsa; sillä mies ei ole kovinkaan kärkäs päätänsä vaivaamaan sellaisen vaimon sievyydeksi ja somuudeksi, josta hän ei välitä, eikä hän liioin ylpeile sellaisesta vaimosta.
Ja minä päädyin aprikoimaan, miksi tämä mies ja hänen vaimonsa, jotka puheistaan päättäen olivat uutteria työntekijöitä, olivat etsimässä rutiköyhäin yösijaa. Miehessä oli arvontuntoa, oman ja vaimonsa arvontuntoa. Tiedustaessani häneltä, mitä minä, vihreä vasta-alkaja, voisin toivoa ansaitsevani humalankorjuussa, hän tarkasteli minua ja vastasi, että se kaikki riippui visseistä seikoista. Monet ihmiset olivat aivan liian hitaita humalain poiminnassa eivätkä senvuoksi onnistuneet. Menestyäkseen täytyi käyttää päätänsä ja olla nopsa sormiltansa, erityisen nopsa sormiltansa. Hän ja hänen avio-pahansa saattoivat ansaita sangen hyvin, työskennellen purtilo välillänsä ja torkkumatta sen ääressä; mutta he olivatkin vuosikausia harjoittaneet ammattia.
"Eräs minun toverini läksi sinne viime vuonna", kertoi muuan jonottaja. "Ensimmäistä kertaa hän oli siinä souvissa, mutta hän palasi kaksi ja puoli puntaa taskussaan eikä ollut poissa muuta kuin kuukauden."
"Siinäpä se", sanoi humalanpoimija äänessään runsas annos ihailua.
"Hän oli nopea. Hän oli luonnostaan syntynyt ammattiin, niin oli."
Kaksi ja puoli puntaa, kaksitoista ja puoli dollaria kuukauden työstä, kun on "luonnostaan syntynyt ammattiin". Ja tämän lisäksi nukkua ulkona ilman peitettä ja elää Herra ties mistä. Olenpa muutamina hetkinäni ollut kiitollinen kohtalolle, etten ole "luonnostani syntynyt" miksikään, en edes humalanpoimijaksi.
Varustusten hankinnasta "humalaan" menoa varten humalanpoimija antoi minulle muutamia täysipainoisia neuvoja, jotka ottanette varteen, te hienot ja lempeät ihmiset, siltä varalta, että joskus joutuisitte haaksirikkoon Lontoon kaupungissa.
"Ellei sinulla ole peltiastioita ja keittovehkeitä, et voi saada syödäksesi muuta kuin leipää ja juustoa. Eikä sillä pärjää. Siellä täytyy saada kuumaa teetä ja kasviksia sekä palanen lihaa silloin tällöin, jos mieli tehdä työtä, mikä työstä käy. Siihen ei pysty pelkillä kylmillä sapuskoilla. Minäpä sanon sinulle mitä teet, poika. Käy aamuisin talosta taloon ja etsi tunkioista itsellesi pannu. Sieltä löytää runsaasti peltirasioita, jotka kelpaavat keittoastioiksi. Hyviä rasioita, muutamat aivan merkillisen hienoja. Minä ja eukko-pahaseni hankimme siten omamme." (Hän osoitti vaimonsa kääröön, ja tämä nyökytti päätään ylpeänä, katsahtaen minuun hyväntahtoisesti ja tietoisena menestyksestään ja yltäkylläisyydestään.) "Tämä päällystakki käy hyvästi peitteestä", hän jatkoi tarjoten sen lievettä minulle tunnustellakseni sen vahvuutta. "Ja kenties pikapuoliin saatan löytää kokonaisen huopapeitteen."