"Mutta Lontoossa on poikia", sanoi minua vastapäätä pöydässä istuva mies, "jotka saavat muonaa ihan tarpeekseen eivätkä koskaan ajattelekaan lähteä maalle. Pysyvät Lontoossa vuoden ympäri. Eikä ne yöpuuta rupea hakemaan, ennenkuin yhdeksän tai kymmenen aikaan illalla."
Yleinen pörinä vahvisti tiedon todeksi.
"Mutta ovat perhanan sukkelia, ne pojat", sanoi joku ihaileva ääni.
"Tietysti ovat", sanoi toinen ääni. "Mutta eipä kannata minun- ja sinunlaisesi yrittää sitä. Synnynnäislahjat siihen tarvitaan, sen sanon. Ne pojat ovat aukoilleet vaunujen ovia ja myyneet sanomalehtiä syntymästään asti; ja samoin heidän isänsä ja äitinsä ennen heitä. Se käy kaikki tottumuksen voimalla, sen sanon, ja minä ja sinä kuolisimme siinä souvissa nälkään."
Yleinen hörinä vahvisti tämän totuuden, samoinkuin senkin tiedon, että oli "kerjäläisiä", jotka olivat kaksitoista kuukautta umpeensa piikkilässä, eivätkä koskaan saa muuta ruoan tomuakaan kuin piikkilän "möykkyä" ja leipää.
"Minäpä sain kerran puoli kruunua Stratfordin piikkilässä", sanoi muuan uusi ääni. Hiljaisuus syntyi heti, ja kaikki herkistyivät kuuntelemaan tätä ihmeellistä juttua. "Meitä oli siellä kolme sälliä sepeleitä särkemässä. Talvisaika ja pakkanen oli kova. Toiset kaksi sanoivat, että vaikka piru veisi, niin he eivät sitä työtä tee eivätkä tehneet; mutta minä kalkuttelin työtäni, lämpimikseni tietysti. Sitten tulivat vartijat, ja toiset kaksi saivat kumpikin neljätoista päivää, mutta nähdessään minun olevan työssä vartijat antoivat minulle puoli tolppaa kukin, heitä oli viisi, ja päästivät minut pois."
Useimmat näistä miehistä, vieläpä he kaikkikin, sen huomasin, eivät suinkaan pidä piikkilästä ja tulevat sinne vain pakon ajamina. "Levättyään" he jälleen kykenevät olemaan kaduilla kaksi tai kolme päivää ja yötä, minkä jälkeen heidän taas on pakko lähteä "lepäämään". Tämä alituinen ankara kohtalo murtaa tietysti pian heidän terveytensä, ja he ymmärtävät sen kyllä hämärästi, mutta sellainen maailmanmeno on heille niin tavallista, ettei se heitä huolestuta.
He ovat kaikki yksimielisiä siitä, että heidän kaikkein ankarin pulmansa on kysymys, minne päästä yöpuulle eli nukkumaan, ankarampi vielä kuin ruokakysymys. Kalsea ilma ja tunnottomat lait ovat tähän pääasiallisesti syynä, mutta irtolaiset taas katsovat kodittomuutensa aiheuttajaksi ulkolaisten maahantulon, varsinkin Puolan ja Venäjän juutalaisten, jotka anastavat heidän paikkansa alemmilla palkoilla ja luovat nälkäpalkkajärjestelmän.
Kello seitsemän meidät kutsuttiin kylpyyn ja sitten levolle. Me riisuimme vaatteemme, käärimme ne mytyksi takkimme sisään ja sidoimme ne vöillämme kiinni sekä kokosimme ne yhteen läjään lattialle — erinomainen keino syöpäläisten levittämiseksi. Sitten kävimme kaksitellen kylpyhuoneessa. Siellä oli kaksi tavallista ammetta, ja tämän tiedän: kaksi edelläni käynyttä oli pessyt siinä vedessä, jossa mekin pesimme, eikä sitä vaihdettu meidänkään jälkeemme tulevalle parille. Sen tiedän; mutta luulenpa sitäpaitsi, että me kaikki kaksikolmatta miestä pesimme samassa vedessä.
Minä en muuta tehnyt kuin olin loiskivinani vähän tätä epäiltävän näköistä lientä ruumiilleni ja hieraisin sen nopeasti pois pyyhkeellä, joka oli märkänä toisten miesten ruumiitten jäljeltä. Eikä mieleni tasapaino suinkaan palautunut siitä, että näin erään kurjan raukan selän, joka syöpäläisten puremisesta ja alituisesta kynsimisestä oli aivan verisenä möyhynä.