"Minä tiedän, mikä sinä olet", sanoi nainen, "italialainen".
"Eipä ole", huudahti mies kiivaasti. "Hän on jenkki, varmasti jenkki.
Sen tiedän."
"Herra siunatkoon, katsokaas tuota", huudahti nainen marssiessamme Strandia pitkin, häkeltyen hoilottelevaa, kaakertelevaa juhlijajoukkoa, jossa miehet karjuivat ja tytöt lauloivat kimeillä kurkkuäänillä:
"Nyt kruunausjuhla suuri meillä on!
Ken puhkeais ei riemuhuutohon?
Ei visky, viini lakata saa vuotamasta,
kun tervehdimme kuningasta, kuningasta."
"Voi kuinka minä olen likainen, kun olen kuljeksinut kaikkialla", sanoi nainen istuessaan pöydän ääreen kahvilassa ja hieroessaan silmäkulmastaan unen tähteitä ja likaa. "Ja mitä olenkaan tänään nähnyt ja ihaillut, vaikka yksin ollen olikin vähän ikävä. Ja herttuattarilla ja vallasnaisilla oli niin kauniit valkeat puvut. Kyllä ne olivat kauniita, olivat ne."
"Minä olen irlantilainen", sanoi hän sitä kysyessäni. "Nimeni on
Eyethorne."
"Mikä?" kysyin.
"Eyethorne, herra, Eyethorne."
"Sano kirjaimet."
"H-a-y-t-h-o-r-n-e, Eyethorne."