"Kuules", sanoin lämmittäjälle ensi hengähdyslomallani, "tuolla vaunun nokalla on pieni poikanen. Hänen on kylmä."
Union Pacificin veturinkopit ovat tilavat, ja me sijoitimme poikasen lämpimään nurkkaan lämmittäjän istuimen alle, johon hän heti nukahti. Me saavuimme Rawlinsiin keskellä yötä. Täällä oli veturin mentävä talliin ja sijalle otettiin toinen. Junan pysähtyessä hyppäsin veturilta suoraan ison, päällystakkiin puetun miehen syliin. Hän alkoi tehdä kysymyksiä, mutta minä kysäisin tiukasti, kuka hän oli. Yhtä tiukasti hän vastasi olevansa sheriffi (poliisipäällikkö). Minä vedin sarveni sisään, kuuntelin ja vastailin.
Hän kuvaili sen pojan tuntomerkit, joka nukkui kopissa. Minä ajattelin nopeasti. Perhe oli nähtävästi pojan jäljillä, ja poliisi oli saanut sähköteitse määräyksiä. Kyllä, minä olin nähnyt pojan. Ensin Ogdenissa. Päivä sopi sheriffin tietoihin. Mutta se nulikka oli yhä jossakin jäljelläpäin, selitin minä, sillä hänet oli heitetty ojaan juuri tästä pikajunasta sen lähtiessä Rock Springsistä. Ja koko ajan rukoilin itsekseni, ettei se nulikka vain heräisi, tulisi alas ja saattaisi minua kiikkiin.
Sheriffi jätti minut lähteäkseen tiedustelemaan asiaa junamiehiltä, mutta ennen lähtöään hän sanoi: "Bo, tämä paikka ei ole sinua varten. Ymmärrät? Sinä lähdet tällä junalla edelleen, etkä erehdy. Jos tapaan sinut…"
Minä vakuutin, etten ollut omasta halustani hänen kaupungissaan, että siihen oli ainoana syynä junan pysähtyminen ja että hän ei näe savuakaan minusta, kun lähden hänen pyhästä kaupungistaan.
Hänen lähdettyään junamiehiä haastattelemaan hypähdin takaisin veturinkoppiin. Poikanen oli hereillä ja hieroi juuri silmiään. Minä kerroin hänelle uutisen ja käskin hänen mennä mukana talliin. Ja lyhyesti sen asian kuitatakseni sanon, että nulikka lähti samassa ylimaanjunassa edelleen veturinnokalla, ohjeenaan ensi pysähdyspaikalla yrittää lämmittäjän luvalla veturinkoppiin. Minä puolestani jouduin ojaan. Uusi lämmittäjä oli nuori eikä uskaltanut rikkoa yhtiön säädöstä, ettei saa laskea kulkureita veturiin, ja niin hän palautti minut alas noustessani tarjoamaan apuani hiilien lapioimisessa. Toivon sen poikasen sentään saaneen hänet heltymään, sillä veturinnokalla olo siinä myrskyssä olisi merkinnyt kuolemaa.
Omituista kyllä en muista tarkalleen, miten Rawlinsissa jouduin ojaan. Muistan vain, kuinka katsoin lumimyrskyyn katoavaa junaa ja lähdin kapakkaan saadakseni jotakin lämmintä. Siellä oli valoisaa ja lämmintä. Elämä parhaillaan. Farao-, ruletti-, noppapeli- ja pokeripöydät täydessä käynnissä ja jotkut hullut karjapojat pitivät äänekästä iloa. Minun oli juuri onnistunut veljestyä heidän kanssaan ja olin kumoamassa ensimmäistä ryyppyäni heidän kustannuksellaan, kun raskas käsi laskeutui olalleni. Minä käännähdin ja huokaisin. Sheriffi!
Sanaakaan sanomatta hän johdatti minut ulos tuiskuun.
"Ratapihalla on appelsiinijuna", hän sanoi.
"On pirun kylmä yö", sanoin minä.