Muistanpa elävästi, mitä näin "Pajukossa". Tämä paikka on puuryhmä suurella maa-alueella lähellä rautatieasemaa, tuskin viiden minuutin matkan päässä Sacramenton sydämestä. On yöaika ja näyttämöä valaisevat himmeästi tähtien tulet. Näen vantteran työmiehen reisupoikasakin keskellä. Hän on raivoissaan ja kiroilee niitä, ei pelkkää rahtuakaan, luottaa voimiinsa. Painaa noin 180 naulaa ja lihaksensa ovat kovat; mutta hän ei tiedä ketä on vastassa. Pojat murisevat rumasti. Ryntäävät joka puolelta, ja hän iskee ympäri käännähdellen. Parturi-Poika on vierelläni. Miehen kääntyessä hän hypähtää tehden sen tempun. Miehen selkä sattuu hänen polveensa; miehen kaulan ympäri, takaapäin, kiertyy hänen oikea kätensä, ranneluun painaessa kaulasuonta. Parturi-Poika heittäytyy koko painollaan taapäin. Se on vaikuttava heitto. Miehen hengityshän sitäpaitsi on salvattu. Se on "vankka käsi". Mies vastustelee, mutta on jo itse asiassa avuton. Reisupojat ovat hänen kimpussaan joka puolelta, tarttuen hänen käsiinsä, jalkoihinsa ja vartaloonsa, ja kuin susi hirven kurkussa kuristaa Parturi-Poika painaen häntä taapäin. Ja kaatuupa mies, maahan sakin alle. Parturi-Poika muuttaa asentoaan, mutta ei hellitä hetkeksikään. Toisten poikain "käydessä läpi" miestä pitelevät toiset sääristä, niin ettei hän voi potkia eikä pyristellä vastaan. He parantavat asemansa riisumalla hänen kenkänsä. Ja johan hän onkin antautunut. Voitettu mies. Ja henkeä ahdistaa yhä se vankka käsi. Hän korahtelee ilkeästi, ja pojat kiirehtivät. Eivätkä he tahdo tappaa. Kaikki on täytetty. Kuin komennosta hellittävät kaikki yht'aikaa ja haihtuvat joka suunnalle, yhdellä hänen kenkänsä mukanaan — hän tietää mistä niillä saa puoli dollaria.
Mies nousee istualleen ja katselee ympärilleen ällistyneenä ja avuttomana. Vaikka hän tahtoisikin, olisi takaa-ajo paljain jaloin pimeässä toivotonta. Viivyn hetken katsellakseni häntä. Hän koettaa kurkkuaan, yskähtelee kuivasti ja kääntelee päätään kuin koetellakseen, ettei se ole poissa sijoiltaan. Sitten livahdan pois liittyäkseni sakkiin enkä näe sitä miestä enää — vaikka aina olen hänet edessäni näkevä, tähtien valossa istuvana, hieman säikähtäneenä, aika lailla poissa suunniltaan ja nyökytellen päätään ja käännellen niskaansa merkillisellä tavalla.
Juopuneet miehet ovat reisupoikain erikoissaalista. Päihtyneen rosvoamista he nimittävät "käärön kääntelemiseksi", ja missä ovatkin, aina he vaanivat juopuneita. Ne ovat heidän herkkuaan kuin kärpänen hämähäkin. Sellaisen käärön käänteleminen on varsin huvittava näky, varsinkin kun käärö on hyvin juopunut eikä häiriötä ole pelättävissä. Ensi pyöräyksellä katoavat hänen rahansa ja arvoesineensä. Sitten istuvat pojat ympärillä kuin intiaanit. Yhtä miellyttää juopuneen kravatti. Se katoaa. Toinen himoitsee hänen alusvaatteitaan. Yks kaks, ne riisutaan, ja veitsi lyhentää pian hihat ja alushousut. Tuttavia pummeja kutsutaan korjaamaan takki ja housut, jotka ovat pojille liian suuret. Ja lopuksi he lähtevät jättäen jäljelle juopuneen ja kasan ryysyjään.
Toinen näky väikkyy mielessäni. Pimeä yö. Sakkini astelee katukäytävää pitkin esikaupungissa. Tuosta menee mies kadun poikki sähkölampun kohdalla. Hänen astuntansa on hieman epävakaista ja retkahtelevaa. Pojat vainuavat riistaa heti. Mies on päihtynyt. Hän kompuroi toiselle katukäytävälle ja katoaa pimeään oikaisten yli rakentamattoman tontin. Mitään metsästyshuutoa ei kohoteta, mutta sakki ryhtyy nopeaan takaa-ajoon. Tontin keskivaiheilla se kiertää hänet. Mutta mitä nyt? — murinaa ja outoja hahmoja, pieniä ja hämäriä ja epäilyttäviä, on saaliin ja takaa-ajajien välillä. Toinen sakki reisupoikia! Ja vihamielin osoittavat he pian, että olemme tulleet heidän apajalleen, heidän seurattuaan saalistaan jo kymmenkunta korttelia. Mutta elämmehän alkuajan oloissa. Nämä sudet ovat pentuja, en luule niiden olleen juuri yli kahden-kolmentoista, tapasin joitakin niistä myöhemmin ja sain kuulla, että olivat juuri tulleet yli Mäen ollen kotoisin Denveristä ja Salt Lake Citystä. Meidän sakkimme etenee. Pennut ärisevät ja rähisevät ja tappelevat kuin pikkupirut. Sen juopuneen ympärillä riehuu taistelu hänen omistamisestaan. Kumoonpa menee hänkin, ja siinä hänen ruumiinsa yli riehuu taistelu kuin kreikkalaisten ja troijalaisten kesken kaatuneen sankarin ruumiin ja varustusten yllä. Kirkunan ja valitusten kaikuessa, kyynelten vuotaessa ajetaan pennut pakoon ja minun sakkini kääntelee kääröä. Mutta aina muistan sen päihtyneen miesparan ällistyksen sen taistelun riehuessa hänen ympärillään sillä rakentamattomalla tontilla. Näen hänen himmeässä valossa tolkuttavan typerää selitystään, hyvänahkaisesti rauhaa rakentaen mylläkässä, jonka syytä hän ei käsittänyt, ja kasvoillaan tosissaan närkästynyt ilme, kun hänen kimppuunsa — ihan asiatta — käy käsien paljous temmaten hänet siihen pyörteeseen.
"Kääröselät" ovat myös reisupoikain haluttua saalista. Ne ovat työtätekeviä trämppejä. Nimi johtuu kääröstä, huopapeitteestä, joka on hänen selässään. Se on nimeltään "punteli". Kun hän kulkee työhommissa, otaksutaan hänellä aina olevan joitakin lantteja, ja niitä reisupojat himoitsevat. Kääröselkiä pyydystetään parhaiten vajoista, ladoista, lautatarhoista, ratapihoista yms., kaupunkien laitapuolilta, ja öisin, jolloin he levittävät huopapeitteensä ja laskeutuvat levolle.
"Kisakissat" ovat myös pelissä reisupoikain käsissä. Tutunomaisella kielellä puhuen ovat kisakissat lyhytsarvisia che-cha-quo'ita, tulokkaita, hentokoipia. Kisakissa on sellainen Polulle-tulija, joka on miehen mittainen tai ainakin jo nuorukainen. Poikanen, kuinka "vihreä" onkaan Polulla, ei ole kisakissa, hän on "taulanpala", ja jos hän matkaa "sällin" seurassa, on hän "opissa". Minun ei tarvinnut olla siinä asemassa, sillä en ollut kenenkään turvissa. Olin ensin reisupoika ja sitten sälli. Kun olin niin nuorena Polulla, hyppäsin yli kisakissa-oppiajan. Lyhyen hetken, siihen aikaan jolloin vaihdoin Friscon-Poikamonikani Seilari-Jackin nimeen, epäiltiin minua lyhyen aikaa kisakissaksi. Mutta lyhyen koeajan jälkeen epäilijät luopuivat harhaluuloistaan, kun minä näytin täysoppineen sällin pettämättömät merkit ja tavat. Ja sanottakoon tässä nyt, että sälli on Polun ylimys. Ne ovat herroja ja mestareita, hyökkääviä miehiä, esihistorian päälliköitä, Nietzschen vaaleita petoja.
Kun minä tulin takaisin yli Mäen Nevadasta, sain tietää, että jokin virtarosvo oli varastanut Dinny McCrean veneen. (Merkillistä kyllä, en muista mihin joutui se vene, jolla Kreikan-Nikin kanssa purjehdin Oaklandista Port Costaan. Poliisi ei sitä saanut, eikä se ollut mukanamme ylös jokea tullessamme Sacramentoon, enkä muuta tiedä.) Hukattuani Dinny McCrean veneen olin tuomittu Polulle; ja kun kyllästyin Sacramentoon, sanoin hyvästit sakille (joka ystävälliseen tapaan yritti saada minut ojaan, kun lähdin tavarajunalla) ja matkasin sitten "pasaseerilla" alas San Joaquinin laaksoa. Kulkuripolku oli ottanut minut omakseen eikä hellittänyt; ja myöhemmin, kun olin meriä kulkenut ja ollut vakkana jos kantenakin, palasin taas Polulle tehdäkseni pitkän matkan "komeettana" ja "sällinä" ja sukeltaakseni yhteiskuntatutkimuksiinkin, joissa nahkani kastui.
Kaksituhatta.
Onneni ohjasi minut kerran muutaman viikon ajaksi sakkiin, johon kuului kaksituhatta trämppiä. Sitä nimitetään "Kellyn armeijaksi". Halki villin Lännen, Kaliforniasta lähtien, "kenraali" Kelly miehineen oli kulkenut junia vallaten; mutta poispa heidät tipautettiin, kun tulivat yli Missourin Idän maille. Itä ei ole lainkaan halukas antamaan vapaata kyytiä kahdelletuhannelle trämpille. Kellyn armeija loikoili neuvottomana jonkin aikaa Council Bluffissa. Sinä päivänä, jona minä siihen liityin, odotti se epätoivon päättäväisyydellä junaa.
Komea nähtävä se oli. Kenraali Kelly istui mustan ratsun selässä, ja liehuvin lipuin, säkkipillien ja rumpujen soidessa, marssivat nuo kaksituhatta pummia hänen ohitseen, komppania komppanian jälkeen jaettuina kahteen divisioonaan, matkalla Vestonin pieneen kaupunkiin, jonne oli seitsemän mailin matka. Viimeisenä rekryyttinä jouduin toisen divisioonan viimeisen rykmentin viimeiseen komppaniaan, ihan jälkijoukon viimeiseen riviin. Armeija asettui leiriin Vestonin laidalle, rautatieratojen vierille — siitä kulki kaksi rataa: Chicago, Milwaukee ja St. Paul sekä Rock Island.