Kenraali parka! Hän sai keksiä uuden keinon. Koko laivue pantiin meidän edellemme. Toisen divisioonan M-komppania sai rivissä paikkansa, joka oli viimeinen. Mutta vain päivä täytyi meidän siellä kuhnustella. Edessä oli viisikolmatta mailia koskisia vesiä — virtoja, kareja, tukkeja. Tätä kohtaa ajatellen Des Moines'in vanhimmat asukkaat olivat päätään pudistelleet. Lähes kaksisataa alusta painuu koskiin edessämme, ja merkillisesti ne tarttuivat kareille. Mutta me menimme niiden haaksirikkoisten lomitse niinkuin öljytty salama. Kareja ei voinut välttää muutoin kuin rannalle mennen. Me emme niitä välttäneetkään. Me menimme suoraan yli, yks kaks, yks kaks, nokkavene häntävene, nokkavene häntävene, kaikki perään, kaikki nokkaan ja paikoilleen! Sinä yönä rakensimme leirimme yksin ja maleksimme siinä koko seuraavan päivän armeijan paikatessa haaksirikkojaan ja lipuillessa perässä luoksemme.
Yritteliäisyydellämme ei ollut rajoja. Kohotimme maston, levitimme huopia purjeiksi ja suoritimme muutamissa tunneissa päivämatkan armeijan reuhtoessa yliaikaa pysyäkseen perässämme. Kenraali Kellyn oli turvauduttava diplomatiaan. Mikään vene ei voinut saavuttaa meitä. Riidattomasti olimme nopein sakki, mikä milloinkaan on Des Moines'in puroa alas purjehtinut. Poliisivenekomentoa lievennettiin. Eversti Speed asettui alukseemme, ja tämän arvokkaan esimiehen seurassa oli meillä kunnia saapua ensimmäisinä Keokukiin Mississipille. Ja tässä paikassa haluan sanoa kenraali Kellylle ja eversti Speedille: Tässä on kourani! Te olitte sankareita, kumpikin, ja te olitte miehiä. Kadun ainakin kymmentä prosenttia niistä huolista, jotka teille olin aiheuttamassa M-komppanian esiveneen miehenä.
Keokukissa kytkettiin veneet yhteen suureksi lautaksi, ja oltuamme tuuliajolla päivän saimme höyrylaivan hinaamaan meidät Mississippiä alas Quincyyn, Illinoisiin, jossa pystytimme leirimme Goose Islandille. Sitten hylättiin isolauttahomma ja kytkettiin veneet neljä yhteen ja vedettiin kansi päälle.
Joku vihjasi minulle, että Quincy oli Yhdysvaltain rikkain kaupunki kokoisistaan. Kun sen kuulin, sain vastustamattoman halun "heittää jalkaa". Kuinka voisin jättää sellaisen tilaisuuden käyttämättä! Pikku ruuhessa meloin yli joen, mutta kun palasin laivueelle, toin ison jokiveneellisen saalista. Tietysti pidin saamani rahat itse — maksaen kyllä soutajille; vaatteista otin myös parhaat: sukat, alushousut, paidan, housut ja puseron; ja kun M-komppania oli täysin varustautunut, jäi vielä kunnioitettava kasa, joka lahjoitettiin L:lle. Niin, olinpa silloin nuori ja keinokas! Kerroin tuhansia "elämäntarinoita" Quincyn hyville ihmisille, ja jokainen tarina oli "hyvä"; ja nyt ruvettuani sepittelemään kuvalehtiin novelleja olen usein kaiholla muistellut sitä aiheiden runsautta ja käsittelytavan monipuolisuutta, joka oli käytettävänäni sinä päivänä Quincyn kaupungissa Illinoisissa.
Hannibalissa, Missourissa, meni voittamaton kymmenikkömme hajalle. Se tapahtui tarkoituksetta. Jouduimme vain erillemme. Pannuseppä ja minä livahdimme pois salaa. Samana päivänä Scotty ja Davy pujahtivat Illinoisin rajalle; myös McAvoy ja Fish katosivat. Se teki jo kuusi kymmenestä; mitä niistä jäljellejääneistä neljästä tuli, sitä emme tiedä. Kuvaavina elämällemme otan tähän kappaleita päiväkirjastani.
"Perjantai, toukok. 25 p. Pannuseppä ja minä jätämme leirin. Maihin veneellä Illinoisin puolelle. Kuusi mailia C. B. & Q:n rataa Fall Creekin. Sen verran käveltyämme tapaamme resiinan ja painelemme taas kuusi mailia Hulliin, Wabash-radalla. Siellä tapaamme McAvoyn, Fishin, Scottyn ja Davyn, jotka myös ovat eronneet armeijasta."
"Lauantai, toukok. 26 p. Klo 2.11 aamulla sieppaamme kiinni 'tykinluodista' sen hiljentäessä vauhtiaan rataristeyksessä. Scotty ja Davy lensivät ojaan. Muut neljä jouduimme ojaan vasta Bluffsissa, 40 mailin päässä. Iltapäivällä Fish ja McAvoy ottivat tavarajunan, minä ja pannuseppä lähdimme ruokaa etsimään."
"Sunnuntai, toukok. 27 p. Klo 3.21 aamulla saimme 'tykkiluodin' umpiportaista kiinni ja tapasimme Scottyn ja Davyn. Päivän koittaessa kaikki ojaan Jacksonvillessä. C. & A-juna sivuuttaa sen, ja me yritämme mukaan. Pannuseppä meni, ei palannut. Pääsi kai tavarajunaan."
"Maanantai, toukok. 28 p. Pannuseppää ei kuulu. Scotty ja Davy menivät johonkin nukahtamaan eivätkä palanneet ajoissa päästäkseen matkustajajunaan klo 3.30 ap. Minä pääsin ja aamun valjetessa olin Mason Cityssä; 25.000 asukasta. Sieltä läksin karjajunassa ja ajoin koko yön."
"Tiistai, toukok. 29 p. Saavuin Chicagoon klo 7 ap…"