Kellot kilahtivat, suuri ruoriratas pyörähti ja laiva pysähtyi. Kaikki laivalla ja rannalla käyttivät hyväkseen tätä armonaikaa vaihtaakseen huiskutuksilla viimeiset uudet jäähyväiset. Entistä turhempia olivat Louis Bondellin yritykset saada äänensä kantamaan rannalle saakka. Seattle N:o 4 ajautui pois väylältä kulkeutuen virran mukana alaspäin ja kapteeni Scottin täytyi panna koneet uudelleen hetkeksi käyntiin. Hän pujahti ohjauskojuun tullen vähän ajan kuluttua uudelleen esiin suuri megafooni kädessään.
Kapteeni Scottilla oli valtava ääni, ja kun hän kajahutti: "Hiljaa!" laivan kannella ja rannalla meluavaan joukkoon, niin olisi tämä sana voitu kuulla Moosehiden vuoren huipulla ja aina Klondikessa asti. Tämä virallinen käsky saikin melun vaikenemaan.
"No, niin, mitä sanottavaa Teillä on?" kysyi kapteeni Scott.
"Sanokaa Fred Churchillille — hän on tuolla rannalla — käskekää hänen mennä Macdonaldin luokse. Siellä on säilytettävänä pieni käsilaukku, minun omaisuuttani. Käskekää hänen ottaa se ja tuoda se mukanaan, sitten kun hän lähtee."
Hiljaisuuden vallitessa kapteeni Scott mylvi tämän sanoman rannalle megafoonilla:
"Fred Churchill, menkää Macdonaldille — hänen talletettavanaan — pieni käsilaukku — Louis Bondellin omaisuutta — tärkeä! Tuokaa se mukananne, kun tulette! Kuulitteko?"
Churchill heilutti kättään kuulemisen merkiksi. Itse asiassa, jos Macdonald olisi avannut puolen mailin päässä olevan asuntonsa ikkunan, niin hänkin olisi sen kuullut. Hyvästelymelu kohosi jälleen, kellot kilisivät, ja Seattle N:o 4 lähti jatkamaan matkaansa, kääntyi myötävirtaan ja alkoi painua Yukonia alaspäin Bondellin ja Churchillin heilutellessa käsiään hyvästiksi ja keskinäisen kiintymyksen vakuutteluiksi.
Tämä tapahtui juhannuksen aikana. Syksyllä W.H. Willis lähti Yukonia pitkin ylöspäin mukanaan kaksisataa kotimatkalla olevaa matkalaista, niiden joukossa Churchill. Hänen kojussaan oli vaatemyttyyn kierrettynä Louis Bondellin laukku. Se oli pieni, jäykästä nahkasta tehty kapine ja sen paino, 40 naulaa, hermostutti kovasti Churchillia joka kerta, kun hän vain poistui vähääkään kauemmaksi siitä. Naapurihytissä olevalla miehellä oli samoin vaatemyttyyn piilotettuna kokonainen aarre kultahiekkaa ja yhdessä he lopuksi päättivät pitää vuorotellen vahtia. Sillä aikaa kuin toinen meni alas ruokailukajuttaan, jäi toinen pitämään silmällä molempien hyttien ovia. Kun Churchillin mieli teki pelata whistiä, oli toinen vahdissa, ja kun toinen tarvitsi lepuuttaa sieluaan, niin Churchill luki neljän kuukauden ikäisiä sanomalehtiä kenttätuolilla molempien ovien välissä.
Näytti tulevan aikainen talvi ja varhaisesta aamusta iltahämärään ja pitkälle pimeään asti oli yleisesti pohdinnanalaisena kysymyksenä, ennättäisikö laiva perille ennen joen jäätymistä vai olisiko matkustajien jatkettava matkaansa jäitse. Lisäksi sattui harmillisia viivytyksiä. Kahdesti vikaantuivat koneet ja niiden korjaamiseen meni aikaa ja molemmilla kerroilla varoittelivat lumihiutaleet laivassaolijoita uhkaavalla talventulolla. Yhdeksän kertaa sai W.H. Willis yrittää, ennenkuin se pääsi ylitse Five-Finger koskista heikkoine koneineen, ja kun se siinä lopuksi onnistui, oli se myöhästynyt neljä päivää matkasuunnitelmastaan, joka sekin oli varsin vapaamielisesti valmistettu. Silloin oli kysymyksenalaista, odottaisiko höyrylaiva Flora sitä enää Box Canonin yläpuolella. White Horse putousten alapuolelta Box Canonin yläpuolelle eivät höyrylaivat voineet kulkea jokea ja matkustajien oli senvuoksi siirryttävä sillä kohdalla maitse toisesta laivasta toiseen. Puhelimia ei niillä mailla ollut eikä siis minkäänlaisia mahdollisuuksia ilmoittaa odottavalle Floralle, että Willis oli myöhästynyt neljä päivää, mutta tulossa kuitenkin.
Kun W.H. Willis saapui White Horseen, niin saatiin tietää, että Flora oli odottanut kolme päivää yli määräajan, mutta lähtenyt sitten vain muutamia tunteja aikaisemmin. Myöskin saatiin tietää, että se pysähtyisi Tagish Postissa klo 9:ään asti sunnuntaiaamuun. Nyt oli klo 4 ja lauantai-ilta. Matkustajat pitivät neuvottelukokouksen. Laivalla oli suuri vene, joka oli tarkoitettu Lake Bennettin päässä olevalle poliisiasemalle. He päättivät ottaa sen perillesaattamisen vastuulleen. Ja sitten oli vapaaehtoisten ilmoittauduttava. Kaksi miestä tarvittiin ajamaan Floraa takaa. Vapaaehtoisia ilmoittautui koko joukko heti paikalla, muiden muassa Churchill, sillä hänen luonteensa mukaista oli tarjoutua vapaaehtoiseksi, ennenkuin hän ehti ajatella Bondellin käsilaukkua. Kun se johtui hänen mieleensä, niin hän alkoi toivoa, ettei häntä valittaisi. Mutta sellaisella miehellä, joka oli hankkinut itselleen maineen jo koulupoikana jalkapallojoukkueen kapteenina, sitten atleettiklubin puheenjohtajana, koirien ajajana ja Yukonin kulkijana ja jolla sen lisäksi oli sellaiset hartiat kuin hänellä, sellaisella miehellä ei ollut oikeutta kartella tätä kunniaa. Tehtävä uskottiin hänelle ja Nick Antonsenille, jättiläiskokoiselle norjalaiselle.