Hyväntahtoisesti mies lähti etsimään ja löysikin veneen sekä miehen, joka suostui soutamaan 10 dollarista, maksu etukäteen. Churchill maksoi ja hänet autettiin veneeseen. Itse ei hän kyennyt omin voimin sinne pääsemään. Skagnayhin oli kuusi mailia ja hän sai siunatun ajatuksen nukkua ne kuusi mailia. Mutta mies ei osannut soutaa, joten Churchillin täytyi ryhtyä airoihin ja raataa vielä joitakuita vuosisatoja. Ei ikänään hän ollut kulkenut kuutta pitempää ja tuskallisempaa mailia. Pieni, vihainen vihuri alkoi puhaltaa hidastaen matkaa. Churchillilla oli tyhjyyden tunne vatsan kohdalla ja koko ruumis oli tunnoton ja turtunut. Hänen käskystään perässä istuva mies viskasi äyskärillä suolaista vettä hänen kasvoilleen.
Athenianin ankkuria parhaillaan nostettiin, kun he pääsivät laivan kupeelle, ja Churchillin voimat olivat lopullisesti raukeamaisillaan.
"Pysäyttäkää! Pysäyttäkää!" hän koetti kiljua. "Tärkeä tieto!
Pysäyttäkää laiva!"
Sitten painui häneltä leuka rintaa vasten ja hän nukkui. Kun puolitusinaa miestä ryhtyi kantamaan häntä laskusiltaa myöten laivaan, niin hän heräsi ja tarttui laukkuun tarrautuen siihen kuin hukkuva.
Laivan kannella häntä sääliteltiin ja ihmeteltiin.
Vaatteista, jotka hänellä olivat White Horsesta lähtiessään olleet päällään, oli jäljellä vain muutamia riepuja ja itse oli hän yhtä repaleinen kuin vaatteetkin. Hän oli kulkenut 55 tuntia kiristäen kestävyyden äärimmilleen. Sinä aikana oli hän nukkunut kuusi tuntia ja oli tullut 20 naulaa keveämmäksi kuin lähtiessään. Kasvot, kädet ja koko ruumis olivat täynnä naarmuja ja mustelmia ja tuskin hän voi nähdä mitään. Hän koetti nousta seisaalleen, mutta ei päässyt, kellahtaen kannelle, syleillen laukkua ja kertoen asiansa.
"Ja nyt pankaa minut vuoteeseen!" hän lopetti: "Syön sitten, kun herään."
Hänelle tehtiin kunniaa ja hänet kannettiin repaleissaan kaikkine likoineen, Bondellin laukku mukana, morsiushyttiin, laivan avarimpaan ja loisteliaimpaan. Kahdesti kiersi kello ympäri hänen nukkuessaan ja peseytyneenä, ajeltuna ja kylläisenä hän sikaari hampaissa nojasi laivan kaiteeseen kahdensadan matkalaisen saapuessa White Horsesta laivan kupeelle.
Athenianin saapuessa Seattleen Churchill oli päässyt täydelleen takaisin entiseen kuntoonsa ja astui maihin Bondellin laukku kädessään. Hän ylpeili siitä laukusta. Hänelle se merkitsi suurta saavutusta, uskotun tehtävän järkkymätöntä täyttämistä. "Olen saattanut tavaran perille", siihen suuntaan hän lausuili itselleen. Oli varhainen iltahetki ja hän meni suoraa päätä Bondellin asuntoon. Iloisena otti Bondell hänet vastaan lyöden kättä kaksin käsin ja vetäen hänet sisälle.
"Kiitos, vanha poika, olipa hyvä, että toit sen pois", lausui Bondell saadessaan käsilaukkunsa.