"Päästä irti käteni ja jalkani, ja sitte puhelemme."
Päällikkö antoi merkin. Irti päästyään kiersi Subjenkow paperossin ja sytytti sen.
"Tämä kaikki on turhaa puhetta, sanoi Makamuk. Sellaista lääkettä ei ole olemassa. Se on mahdotonta. Teräaseet ovat pystyvämpiä kuin mitkään voiteet."
Päällikkö epäili, mutta oli kahdella päällä. Hän oli nähnyt niin paljon turkisrosvojen pirunkujeita, jotka olivat tepsineet. Senvuoksi ei hän voinut täydelleen antautua epäilyksen valtaan.
"Annan sinulle elämäsi eikä sinun tarvitse jäädä orjaksi", hän ilmoitti.
"Enemmän!"
Subjenkow näytteli osaansa yhtä kylmästi kuin jos olisi ollut kyseessä tinkiminen ketunnahkan hinnasta.
"Lääke on hyvin suuri. Se on pelastanut elämäni monta kertaa. Tahdon, että minulle annetaan reki koirineen ja kuusi metsästäjää saattamaan minua päivän matkan päähän Mihailowskin linnoituksesta."
"Sinun täytyy pysyä luonamme ja opettaa meille kaikki valkoisten temput", oli vastaus.
Subjenkow kohautti olkapäitään ja vaikeni. Hän puhalteli tupakansavua pakkasilmaan ja katseli tarkkaavasti ison kasakan rauniota.