Taaskin Yakaga kuiskutti päällikölle ja tämä osoitti merkillä, että hän ei suostu.
"Te voitte lähettää kaksikymmentä metsästäjää mukaani", jatkoi Subjenkow. "Nähkääs, minun on saatava sopivat yrtit ja juuret valmistaakseni lääkkeen. Ja kun sitten olette tuonut reet ja kuormanneet niihin kalat, majavannahkat ja pyssyn sekä valinneet kuusi metsästäjää minua saattamaan, niin sitten, kun kaikki se on valmis, niin minä hieron lääkettä niskaani ja panen pääni tuohon pölkylle. Voimakkain metsästäjänne saa sitten iskeä kirveellä kolmasti niskaani. Sinä itse saat antaa ne kolme iskua."
Makamukilta jäi suu auki, siksi valtava oli tämä viimeinen ja ihmeellisin turkisrosvojen taikatemppu.
"Mutta kuitenkin", lisäsi puolalainen nopeasti, "jokaisen iskun jälkeen täytyy minun saada hieroa uutta lääkettä. Kirves on raskas ja terävä ja vahinkoa tahdon karttaa."
"Saat kaikki, mitä pyysit", huudahti Makamuk innoissaan. "Ryhdy heti lääkettä valmistamaan!"
Subjenkow salasi riemunsa. Hänen pelinsä oli epätoivoinen eikä yhtään virhettä saanut sattua. Hän puheli ylpeästi:
"Taaskin sinä vitkastelit. Lääkettäni on loukattu. Loukkauksen hyvittämiseksi on sinun annettava minulle tyttäresi."
Hän osoitti tytärtä, kauhean vastenmielistä oliota, jolla oli kaihi toisessa silmässä ja välkkyvä torahammas suupielessä. Makamuk kiukkusi, mutta puolalainen pysyi kylmän rauhallisena kiertäen uuden paperossin ja sytyttäen sen.
"Kiiruhda", hän kehoitti. "Jollet suostu nopeasti, niin vaadin lisää."
Näitä sanoja seuranneen hiljaisuuden aikana synkkä pohjolan maisema haihtui pois hänen katseiltaan. Hän näki taaskin synnyinmaansa ja Ranskan ja katsahdettuaan torahampaiseen tyttöön hän muisti toisen tytön, laulajattaren ja tanssijattaren, jonka hän oli tuntenut ollessaan nuorukaisena ensi kertaa Pariisissa.