"Viimeksi tapasimme Dawsonissa. Silloin oli kuningattaren valtaistuinjuhla tahi syntymäpäivä tahi jotain sellaista — muistatteko? — kanoottikilpailut joella ja estejuoksukilpailu pääkadulla."
Kauhu haihtui pois naisen silmistä ja lihaksien jännitys laukesi. "Niin, kyllä, kyllä muistan", hän sanoi. "Ja Te voititte yhdessä kanoottikilpailussa."
"Miten ovat Daven puuhat viimeaikoina sujuneet? Yhtä hyvin kai kuin ennenkin?" kysyi Lon yhä vielä ilmeisesti hämmennyksissä.
Nainen nyökkäsi hymyillen ja sitten hän huomattuaan, että olin jo päästänyt vuodevehkeet siteistä, osoitti minulle, mihin saisin laittaa yösijan kuntoon. Hänen oma vuoteensa oli toisessa päässä tupaa.
"Arvelin Daven tulevan kuullessani teidän koirienne äänet", hän sanoi.
Senjälkeen hän oli vaiti tyytyen tarkastelemaan Lonin keittopuuhia silloin tällöin heristäen korviaan, kuuluisiko koirien ääntä tieltä. Odotellessani illallista panin tupakaksi ja kävin vuodehuoville pitkäkseni. Jotain ihmeellistä tässä piili, sen verran tajusin, mutta sen enempää en voinut saada selville. Miksi hitossa ei Lon ollut hituistakaan selittänyt minulle etukäteen? Katselin naisen huomaamatta hänen kasvojaan, ja mitä kauemmin niitä katselin, sitä vaikeampaa minun oli irroittaa niistä silmiäni. Ne olivat ihmeellisen kauniit kasvot, yliluonnolliset, tekisi mieleni sanoa, ja niistä kuvastui sellainen valo, ilme, yleensä jotakin sellaista, jota en milloinkaan ollut nähnyt. Pelko ja kauhu olivat täydelleen kadonneet ja naisen kasvot olivat rauhallisen kauniit — jos sanalla "rauhallinen" voidaan tarkoittaa tuota käsittämätöntä, salaperäistä jotain, jota en osaa nimittää hohteeksi enkä valoksi sen enempää kuin ihmeeksikään.
Äkkiä hän katsahti minuun, ikäänkuin hän olisi vasta silloin huomannut minut.
"Oletteko Te nähnyt Davea äskettäin?" hän kysäsi. Kieleni kärjellä pyöri kysymys: "Ketä Davea?", kun kiehuvan rasvan käryssä puuhaileva Lon yskäsi. Yskäisy saattoi aiheutua kärystä, mutta minusta se tuntui tarkoitetulta ja jätin kysymyksen tekemättä. "En ole nähnyt", vastasin. "Olen vasta äsken saapunut näille maille —."
"Mutta ette kai aikone sanoa", hän keskeytti puheeni, "ettette ole kuulleet puhuttavan Davesta — suuresta Dave Walshista?"
"Nähkääs", puolustelin, "olen uusi tulokas näillä mailla. Olen enimmäkseen elellyt alamaissa, Nomen puolella."